Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ranskalainen Nathalie Sarraute (1900–1999) opiskeli lakia ja kirjallisuutta Sorbonnessa, mutta kirjailijan ura voitti asianajajan uran – kenties Vichyn hallinnon vuoksi, sillä juutalaisena Sarraute ei voinut työskennellä juristina Vichyn Ranskassa. Sarraute oli kovin ihastunut aikansa nykykirjallisuuteen, kuten Marcel Proustiin ja Virginia Woolfiin.
Kirjallisuuden kentällä Sarraute asettuu nouveau roman -liikkeeseen eli osaksi 1950-luvun kokeellista kirjallisuutta. Vuonna 1963 ilmestynyt Kultaiset hedelmät on Sarrauten maineikkaimpia teoksia, sillä se voitti Prix international de littérature -palkinnon ja nosti siten Sarrautea suurempaan maineeseen. Nyt tämän 60 vuotta vanhan kirjan on nostanut suomalaisten kirjallisuudenystävien tietoisuuteen ja luettavaksi kirjastojen varastoista Laura Lindstedtin oivallinen essee Suurteokset 2 -kokoelmassa.
Suomessa nouveau roman -suuntauksen edustajiin lasketaan Wikipedian mukaan muun muassa Pentti Holappa ja Olli-Matti Ronimus, jotka asuivat 1960-luvun alkupuolella Pariisissa ja suomensivat uutta ranskalaista romaania. Kultaiset hedelmät ilmestyikin suomeksi jo 1964 Kirjayhtymän Arena-sarjan ensimmäisenä kirjana.
Huumoria… Raisua huumoria. Kolkkoa. Kolkkoa ja puhdasmielistä yhtä aikaa. Jonkinlaista viattomuutta. Kirkasta. Synkkää. Lävitsetunkevaa. Luottavaista. Hilpeää. Inhimillistä. Armotonta. Kuivaa. Nihkeää. Jäistä. Polttavaa. Hän vie minut epätodelliseen maailmaan. Se on unen aluetta. Sen todellisempaa maailmaa ei ole. Kultaiset hedelmät on kaikkea tätä.
Koska Kultaiset hedelmät on uutta romaania, siltä ei kannata odottaa perinteisen romaanin rakenteita: siinä ei ole juonta tai henkilöhahmoja. Kultaiset hedelmät on metakirjallisuutta, joka kertoo kirjallisuudesta. Kirjan sivuilla kuljeskelet ikään kuin kuuntelemassa sivusta keskusteluja –katkelma sieltä, katkelma täältä, päästen välillä jonkun pään sisään kuulemaan ajatusten kulkua. Keskustelut ja ajatukset koskevat ”Kultaiset hedelmät”-teosta, uutta sensaatiota, josta kaikilla pitää olla mielipide ja näkemys. Kultaiset hedelmät kuvaakin tämän yleisen näkemyksen muotoutumista.
On kahdenlaisia ihmisiä, toiset elivät ennen Kultaisia hedelmiä, toiset tulivat sen jälkeen.
Kovin pitkä kirja Kultaiset hedelmät ole, mutta sivumääräänsä raskaampi kylläkin. Tajunnanvirtainen teksti on perinteiseen romaaniin verrattuna työläämpää luettavaa. Toisaalta Kultaiset hedelmät ei ole mikään tavattoman vaikea kirjakaan: on jokseenkin selvää, mistä tässä puhutaan ja tokihan kirjallisia keskusteluja käydään ja teoksia nostetaan kaapin päälle edelleenkin, joten konteksti on tuttu.
Ehkä kirjallisuudesta keskustellaan hieman vähemmän kuin 1960-luvulla, mutta näitä samoja keskustelujahan käydään toki muunkin median äärellä ja samat konsensuksen mekanismit sielläkin toimivat. Näitä mekanismeja Kultaiset hedelmät valaisee oivallisesti. Kannattaa siis noudatuttaa Kultaiset hedelmät paikallisen kirjaston varastosta ja suoda kiitos Lindstedtille kirjan nostamisesta takaisin lukijoiden mieliin.
