Kultainen yhdistelee vampyyritarinaa ja dekkaria. Vampyyrien suku on 1800-luvun loppupuolella kokoontunut Banatin linnaan keskustelemaan tulevaisuudestaan: pitäisikö muuttaa kauas itään vai jäädä vanhaan Eurooppaan edistyksen keskelle.
Kokouksen keskeyttää julma murhatapaus, jota tutkimaan joutuu Michel Beheim, nuori vampyyri, joka edellisessä elämässään oli pariisilainen rikostutkija. Hän saa huomata, että aiemmasta kokemuksesta ei ole liiemmin apua vampyyrien kanssa, kun kaikki yrittävät kääntää murhatutkimuksen omaksi edukseen.
Shepardin vampyyrit ovat voimakkaita, lähes kuolemattomia, kauniita ja himojensa riivaamia. Teoksessa on vahva eroottinen lataus; myös vampyyreillä on jatkuvasti mielessä ”se”, näemmä. Vampyyrit kärsivät myös jatkuvasta luottamuspulasta toisiaan kohtaan ja Beheim viettääkin ison osan kirjasta epäillen jokaista vastaantulijaa.
Takakansi kehuu Shepardin barokkista ja virtuoosimaista kielenkäyttöä. Barokkisuus on hyvä sana tässä yhteydessä, sen verran kiemuraista kirjan tyyli on. Kuvailussa lyödään paikoin ylikin, varsinkin Banatin linnan mielikuvituksellisemmissa yksityiskohdissa mennään jo lähestulkoon koomisen puolelle.
Varsinainen huipputeos Kultainen ei ole, mutta se naittaa vampyyritarinaa ja dekkaria yhteen lukemisen arvoisesti.