Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Harva suomalainen kuvittaja on saavuttanut sellaisen maineen kuin Martta Wendelin. Pitkän uran tehnyt kuvittaja on jäänyt pysyväksi osaksi suomalaista kulttuuriperintöä, romanttishenkisten kuvitusten jatkaessa elämistään sukupolvesta toiseen. Mutta minkälainen ihminen kuuluisien kuvitusten takaa löytyy, se on jäänyt monelle tähän asti täydelliseksi mysteeriksi. Taidehistorijoitsija Päivi Ahdeoja-Määtän kirjoittama perusteellinen elämäkerta vastaa tähän kysymykseen ja moniin muihin.
Martta Wendelin syntyi 1893 sahanhoitaja Wilhelm Wendelinin ja Idan perheeseen. Lapsuus oli lämmin ja suhteet sisaruksiin läheisiä, joskin lapsuutta varjosti perheelle kertyneet velat. Onnea oli kuitenkin siinä, että Wendelin pääsi opiskelemaan yliopistoon taidehistoriaa, ja samalla hän pääsi myös yliopiston piirustussaliin itse Eero Järnefeltin oppilaaksi. Uransa alkuvaiheessa, työskennellessään WSOY:n kuvittajana, Wendelin pääsi myös työskentelemään Akseli Gallen-Kallelan alaisuudessa, joten poikkeuksellisen kovat oppi-isät nuori kuvittaja onnistui saamaan. Ylipäätään vasta-aloittaneena kuvittajana mahdollisuus vakituiseen työpaikkaan WSOY:n alaisuudessa oli aikamoinen voitto, ja nämä kuusi vuotta takasivat Wendelinille vahvan ammatillisen työkokemuksen.
Juuri WSOY:n toimitusjohtaja Jalmari Jäntti ymmärsi, että olisi oikea hetki lanseerata Good Housekeeping- ja Husmodern-lehtien kaltainen naistenlehti myös Suomessa. Niinpä 1.1.1923 sai alkunsa Kotiliesi, jonka kansikuvittajana Wendelin nousi kuuluisuuteen. Juuri Kotilieden upeat kannet ovat ensimmäinen asia jotka minullakin tulevat Wendelinin taiteesta mieleen. Ensimmäiset lehtikuvituksensa Wendelin oli kuitenkin tehnyt aiemmin Anni Swanin toimittamaan lasten joululehteen Joulukukkaan. Swanilla oli muutenkin suuri vaikutus Wendelinin uraan näinä alkuaikoina. Wendelin kuvitti useita Anni Swanin kertomuksia, ja Swanin kautta avautui mahdollisuuksia päästä kuvittamaan myös muihin lehtiin ja nuortenkirjoihin.
1900-luvun alku oli kuvittajalle vielä hyvää aikaa. Vaikka vuosisadan alkuvuosikymmeninä lehdissä käytettiin myös valokuvia, niin 1940-luvulle saakka kuvituksilla oli lehdissä pääpaino. Neljän vuosikymmenen ajan Wendelin hallitsi suomalaista kuvitustaidetta. Mielenkiintoinen muutos hänen taiteessaan tapahtui kuitenkin 1930-luvulla. Vuosikymmenen alussa ollut lama vaikutti Suomessa ihanteisiin; kaupunkilaisuus ei vedonnut enää samalla tavalla, ja haluttiin korostaa enemmän maaseudun arvoja. Martta Wendelinin kuvituksissa tämän näkee kansallisromanttisen hengen ja kalevalaisuuden lisääntymisenä.
Toki tällainen kuvasto oli tuttua korkeataiteesta jo aikaisemmin, mutta kuvitustaiteeseen ja elokuvaan nämä aiheet popularisoituivat vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Ehkäpä on niin, että vaikeat ajat ajavat ihmisiä unelmoimaan vanhoista hyvistä ajoista, sillä etenkin sotavuosien Kotiliesien kansissa puhutteli suomalaisen elämämuodon unelma: koti, perhe, maaseudun ja suomalaisen luonnon idylli vuodenaikojen vaihtelussa.
Wendelinin kuvitustaiteen viehätys on sen tietynlaisessa konservatiivisuudessa, mitä vasten on kiinnostavaa, että Wendelin itse oli hyvin moderni ja itsellinen nainen. Toisaalta, hänen oli ehkä tietyssä mielessä pakkokin olla. Wendelin ei voinut saada lapsia ja tämä oli tiedossa jo nuoresta iästä saakka. Suhdetta Wendelinillä ei missään vaiheessa ollut, vaikka romanttisia ajatuksia kylläkin, kuten hänen kirjoituksensa paljastavat. Välttelikö Wendelin suoranaisesti suhteeseen joutumista on oma kysymyksensä, mutta joka tapauksessa hänellä ei ollut sitä hyvin yleistä naistaiteilijoiden ongelmaa, jossa perhe-elämä syö ajalliset resurssit.
Vastuuta läheisistä Wendelin kuitenkin otti. Kova paikka tuli eteen 1919, jolloin kaksi Wendelinin veljeä kuoli saman kuukauden aikana espanjantautiin. Tähän loppui huoleton nuoruus, sillä Wendelinin vanheneva äiti muutti hänen luokseen. Ajan tapoihinhan kuului se, että naimaton tytär piti huolta perheen vanhuksista. Toisaalta äiti pystyi myös huolehtimaan arjen pyörityksestä Wendelinin keskittyessä omaan taiteeseensa.
Kiinnostavaa Wendelinin kuvitustaiteessa on – kuten monilla muillakin alansa ihmisillä – ristiriita kuvittamisen ja niin sanotun oikean taiteen välillä. Tunnetusti Tove Jansson kipuili samanlaisten ongelmien parissa, kuvittajantyö vei aikaa oikealta taiteelta, ja kriitikot moittivat taidetta liian kuvitusmaiseksi. Wendelinin tapauksessa hän pääsi uppoutumaan maalaustaiteeseen vasta vanhana ihmisenä, eikä hän sillä saralla koskaan saavuttanut taideinstituutioiden arvostusta.
Niinikään kiinnostavaa oli lukea myös Wendelinin muista taiteellisista pyrkimyksistä. Erityisesti Wendelin talojen suunnittelijana pääsi yllättämään. Ensin kuvittaja suunnitteli oman taiteilijakotinsa Kanervalan, joka valmistui Tuusulaan 1946–47, ja sen jälkeen hän suunnitteli tuttavilleen useita kesämökkejä. Jo aikaisemmin Wendelin oli tullut tunnetuksi tarkasta maustaan sisustuksen saralla, ja myös puutarhanhoito ja -suunnittelu kuului hänen repertuaariinsa.
Wendelin oli monipuolisesti luova ihminen, se tulee kirjassa hyvin ilmi. Myös kuvittajan oma ääni on näkyvästi esillä muun muassa hänen päiväkirjamerkinnöissään. Ahdeoja-Määttä on myös saanut käsiinsä Wendelinin kirjeenvaihtoa lapsuudenystävän kanssa. Mielenkiintoisen kokonaisuuden kruunaa kirjan runsas kuvamateriaali, jossa on kiitettävän paljon myös valokuvia. Martta Wendelinin taiteesta kiinnostuneille Kultahiekkaa ihmisten poluille on ehdotonta luettavaa.
