Aleksis Kivi: Kullervo : Näytelmä viidessä näytöksessä : kriittinen editio

Kullervo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kullervon tarina on tuttu Kalevalasta: tästä Tolkieniinkin vaikutuksen tehneestä tarinasta mielessä lienee ainakin leipään leivottu kivi, insestinen suhde siskoon ja itsemurha omaan miekkaan heittäytyen. Aleksis Kivi otti tämän tarinan aiheekseen ensimmäiseen näytelmäänsä. Kivi kirjoitti näytelmän vuonna 1859 runomuotoisena, ja se voitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran suomenkielisille näytelmille tarkoitetun kirjoituskilpailun. Kivi kirjoitti tekstin palautteen pohjalta uusiksi, ja se julkaistiin vuonna 1864. Kantaesityksensä näytelmä sai lopulta vuonna 1882.

Viisinäytöksinen näytelmä alkaa tilanteesta, jossa Kullervo on setänsä Untamon orjana. Untamo on tappanut veljesriidan seurauksena Kullervon isän. Kullervo on onneton orja, joka tuottaa vain harmia omistajalleen, joten Untamo myy hänet Ilmariselle. Kullervo surmaa Ilmarisen emännän ja tästä traagisten käänteiden sarja vain pahenee, kunnes lopulta Kullervo tappaa itsensä.

Näytelmä on varsin vaativa, mutta sitä on esitetty aina silloin tällöin ja vielä 2000-luvullakin sitä on nähty lavoilla. Myös Kiven näytelmästä vaikutteita saanut Aulis Sallisen ooppera on nähty muun muassa Savonlinnassa 2010-luvulla. Kullervo on siis yhä elinvoimainen ja sen päärooli tarjoaa taitavalle näyttelijälle tilaisuuden loistaa.

Tämä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimittama kriittinen editio Kullervosta on perinpohjaista työtä. Teoksesta löytyy tietysti itse näytelmä, toimitettuna mahdollisimman huolellisesti ja varustettuna selittävin ja täsmentävin alaviittein. Se auttaa kummasti lukijaa, jolle 170 vuotta vanhan teoksen kieli on jo paikoin vaikeaselkoista.

Teoksessa on näytelmän seurana myös laajat artikkelit, jotka kertovat Kullervon taustasta ja vastaanotosta, näytelmän julkaisuhistoriasta, yksityiskohtainen analyysi näytelmän rakenteesta, henkilöistä ja tyylikeinoista, Kalevalan ja Kiven Kullervojen suhteesta kansanrunouteen ja näytelmän historiasta Suomen teattereissa. Esitys on hyvin tyhjentävä: tämän lukeneelle ei kovin paljon kysyttävää Kullervosta jää, väittäisin.

Mielenkiintoista on Satu Apon artikkeli Kullervon tarinan taustasta. Kullervon tarina on pitkälti Elias Lönnrotin luomus. Sen päätapahtumat ovat kansan runoista, mutta kokonaisuus on Lönnrotin palasista rakentama. Leipään leivotun kiven emännälleen kostava paimen on runoainesta, samoin Untamon ja Kalervon veljessota. Insestinen suhde sisareen perustuu puolestaan ruotsalaiseen balladiin, jonka päähenkilönä on tavallisesti Tuurikkainen, Tuiretuinen tai Lemminkäinen. Näistä Lönnrot sitten kokosi Kullervonsa ja tätä Kullervoa käytti sitten Kivi, omilla painotuksillaan ja pyrkimyksillään.

Aleksis Kiven Kullervoa on kutsuttu ”ensimmäiseksi suomenkieliseksi murhenäytelmäksi”. Aikalaiset eivät sitä tragediaksi hyväksyneet, koska se ei istu täysin valloilla olleeseen hegeliläiseen tragediakäsitykseen, jossa tärkeää on kahden vastakkaisen aatteellisen voiman yhteentörmäys. Kullervon kohtalo on kuitenkin selvästi traaginen: hän tekee valinnan, jonka seuraukset ovat hänelle hämärän peitossa, mutta johtavat lopulta hänen tuhoonsa.

Onko itse näytelmä sitten mistään kotoisin? Onhan se vähän pitkänpuoleinen ja moneen suuntaan polveileva. Kullervon ja Ainikki-siskon välinen suhde tapahtuu vähän hämmentävästi näytelmän ulkopuolella. Varsinaisesti näytelmän vuoksi tätä ei ehkä tarvitse lukea, jos aihe ei erityisesti kiinnosta, mutta kriittisen edition taustamateriaalit ovat mielenkiintoisia ja avaavat hyvin 1800-luvun loppupuolen suomenkielisen näytelmäkirjallisuuden maailmaa ja Kalevalan vaikutusta ja vaikutteita.

Tämä kriittinen editio on julkaistu myös verkossa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...