Jenni Räinä: Kulkijat : naisia metsissä, soilla ja tuntureilla

Kulkijat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eräretkeily oli pitkään hyvin miesvoittoista, mutta muutos on käynnissä ja noin puolet Kansallispuistojen kävijöistä on jo naisia. Sama tilanne ja sama muutos on näkyvissä myös eräkirjallisuudessa. Naisretkeilijöistä kertova Kulkijat on piristävän erilainen ja perusteellinen eräkirja.

Kirjassa viitataan useampaan otteeseen Eeva Kilven vuonna 1966 julkaistuun Lapikkaita-kertomuskokoelmaan. Kilpi huomioi terävästi jo silloin, kuinka naiset jätetään erä- ja retkitarinoiden ulkopuolelle. Naisretkeilijöitä on ollut jo kauan sitten ja ensimmäinen Haltille kivunnut retkeilijä seurueineen on Kaarina Kari. Hän ja Itäkairan prinsessana tunnettu Sirkka Ikonen ovatkin kuin pioneereja, jotka luovat hyvän pohjan Kulkijoiden uudemmille tarinoille.

Vanhojen tarinoiden lisäksi mukana on tuoreita kokemuksia, jossa kirjoittaja retkeilee ja keskustelee eri tyylillä ja motiivilla luonnossa liikkuvien naisten kanssa. Erilaisia retkeilytapoja löytyy paljon.

Kulkijat on hienoa pohdintaa retkeilystä, luonnosta ja ihmisestä luonnossa. Siinä ei kehuskella kuljetuilla kilometreillä, hurjilla tarinoilla tai saaliilla. Sen sijaan se menee upeasti pinnan alle, retkeilyn ja retkeilijän mieleen.  Retkeilijämäärä on kasvanut kovaa vauhtia ja se on tuonut myös lieveilmiönsä. Retkikokemuksilla ja luontokuvilla käydään sosiaalisessa mediassa kuin kilpailua, mutta kuinka moni luontoa kuluttava osallistuu sen suojelemiseen?

Jenni Räinä oli yksi tärkeän Metsä meidän jälkeemme -kirjan tekijöistä ja tämä teos jatkaa laadukasta jälkeä. Sopii kaikille retkeilystä kiinnostuneille.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...