Kolumbialainen nobelisti Gabriel García Márquez on tunnetuimpia nykykirjailijoita. Kukapa everstille kirjoittaisi, joka on kirjoitettu vuonna 1957 ja julkaistu alunperin vuonna 1961, on eräs hänen varhaistuotantonsa pienistä helmistä. Se kertoo vanhasta vallankumoussoturista ja hänen astmaa potevasta vaimostaan, heidän elämästään köyhyydessä pienessä kyläpahasessa, jonne laiva tuo postin kerran viikossa.
Eversti odottaa päätöstä hänelle luvatusta eläkkeestä. Odottaa ja odottaa, kuten on tehnyt jo 15 vuotta. Joka perjantai hän menee postikonttoriin, katsoo postinlajittelua ja toivoo, että kirje viimein tulisi. Everstin ja vaimon poika on kuollut taas erään vallankumouksen pyörteissä. Pojalta on jäänyt tappelukukko, jonka varaan eversti ja vaimo pyrkivät rakentavaan tulevaisuuttaan. Kunhan tammikuu tulee, voidaan kukko viedä tappeluun ja tienata paljon rahaa. Siihen asti pärjätään jotenkin muuten.
García Márquezin tarinan tenho on jossain muualla kuin nokkelassa sanailussa tai nopeissa ja yllättävissä juonenkäänteissä. Hänen ilmaisunsa on hyvin pelkistettyä ja tarkkaan harkittua. García Márquez pystyy vain muutamalla hyvin valikoidulla sanalla ilmaisemaan enemmän kuin moni muu kokonaisissa kirjoissa. Hyvin hienovaraisesti, pienillä ja jopa arkisilla eleillä luodaan tarkka kuva everstistä, ikuisesta hieman surumielisestä optimistista, jota ei lannista köyhyys, sairaus eikä nälkä. Aina on huominen – huomenna, ensi viikolla, ensi vuonna eläke myönnetään, kukko on läänin paras kukko, voittaa varmasti, ja kaikki on taas hyvin.
Kukapa everstille kirjoittaisi on kaunis pieni kirja, jonka lukeminen jättää hieman alakuloisen, mutta jotenkin kovin hyvän olon. Suosittelen kaikille – nautinnollinen lukukokemus!