Katrine Marçal: Kuka valmisti Adam Smithin päivällisen? : Tarina naisista ja taloudesta

Adam Smith, taloustieteen isä on tullut tunnetuksi näkymätön käsi -käsitteen keksijänä. Ajatus kulkee näin: jokainen ihminen toimii tavoitellen ainoastaan omaa etuaan ja tämä oman edun tavoittelun johtaa myös yleiseen hyvään. Pyöriihän yhteiskuntamme kaiken maailman leipurien, lentokapteenien ja kauppiaiden varassa, mutta eivät he tee sitä mitä tekevät mistään hyvän­tekeväisyydestä, vaan sen vuoksi, että se on heille tuottoisaa. Kun jokainen ajattelee omaa etuaan, kokonaisuus toimii kenenkään tarvitsematta ajatella kokonaisuutta, aivan kuin yhteiskuntaa ohjaisi jokin näkymätön käsi.

Taloustiede käsitteli siis alusta lähtien rahan lisäksi myös ihmiskäsitystä. Se on tarina siitä miten jokainen meistä yrittää ennen kaikkea hyötyä tilanteesta. Joka tilanteesta. Näin syntyi homo economicus, talouden mies, rationaalinen, itsekäs ja erillinen ympäristöstään; ihmisen toiminnan malli, joka on määrit­tänyt taloustieteellistä ajattelua siitä asti. Eikä siinä kaikki, että talouden mies edustaa ihmisluontoa näin yleensä, talouden arvoasteikosta on tullut niin vaikutusvaltainen, että sitä sovelletaan nykyään ihan kaikkeen. Voi sanoa jopa, että se on ainoa arvoasteikko, joka on edes olemassa. Taloudellinen logiikka ei ole enää vain yksi logiikan muoto, vaan se on suorastaan suuri kertomus ihmiselämän tarkoituksesta. Mutta kuinka todenmukainen tämä suuri kertomus oikeastaan on?

Kuten tarkka lukija varmasti huomaakin, talouden miehen malli näyttää kuitenkin kuvaavan varsin huonosti sellaisia asioita kuten lasten kasvatusta, talouden hoitoa, hoivaa ja ihmisten auttamista ylipäätään; niitä lukuisia asioita joita jonkun on pakko tehdä ja joista kukaan ei kuitenkaan maksa mitään, mutta joihin yhteiskuntamme toimivuus voimakkaasti nojaa. Katrine Marçalin terävästi kirjoitettu ja hauska esseeteos ei kuitenkaan ole vain kertomus siitä kuinka taloustieteessä puolet ihmiskunnasta unohdettiin. Olemme nimittäin tienneet jo kolmekymmentä vuotta, että taloustieteen standardimallien olettamukset ihmisistä eivät pidä paikkaansa, edes miesten kohdalla.

Siitä huolimatta, että talouden miestä ei ole todellisuudessa olemassa, käyttäydymme kuitenkin kuin näin olisi ja niin homo economicus jatkaa ylvästä marssiaan esikuvana, jota haluamme tavoitella. Miksi ihailemme talouden miehen riippumattomuutta, hänen kylmää rationaalisuutta, sekä sitä tarkasti ennustettavaa kilpailukulttuuria jossa hän elää, vaikka tämän ideaalin hinta on yhteiskunnassamme niin korkea?

Marçal huomioi miten puheissa talouskasvu on ainoa tie pelastukseen, mutta samalla se on kieli, jolla ei voi puhua yhteiskunnastamme kokonaisuutena. Jos haluamme puhua taiteesta, meidän pitää muuttaa maalaukset ja jopa niiden herättämät tunteet tavaroiksi markkinoilla. Jos haluamme puhua suhteista­mme toisiin ihmisiin, meidän on muutettava ne kilpailuksi. Kaikkea pitää voida ostaa ja myydä, niin toimii inhimillinen yhteiselämä. Esseeteoksena kirja on sen verran kevyttä luettavaa, että Marçal ei hirveän tarkasti taustoita tätä finansialisaationa tunnettua ilmiötä, mutta syventymistä kaipaaville Finanssi­kirous on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa aiheesta.

Tässä talouden miehessä on joka tapauksessa eräs silmiinpistävä ominaisuus, nimittäin se, että hänessä tiivistyy kaikki ne ominaisuudet joita pidämme miehisinä. Samalla kaikki se mitä ei ole tavallisesti määritelty talouden mieheen kuuluvaksi on yhdistetty naiseen: ruumis, tunteet, riippuvaisuus, heikkous, hoiva ja empatia. Miesten tekemä työ nähdään merkittävänä ja ne myös määrittävät taloudellisen maailmankuvan.

Naisten työt taas edustavat toiseutta. Jotain mitä mies itse ei tee, mutta josta mies on kuitenkin riippuvainen voidakseen tehdä jotain merkittävää, voidak­seen olla mies. Naisten töiden on siis pakko olla olemassa, jotta miehinen yhteiskunta voi toimia, mutta samaan aikaan luomme talousteorian, jonka mukaan naisten työ on täysin merkityksetöntä ja, että talous on ainoa asia jolla ylipäätään on merkitystä. Kysymys kuuluu, miksi naisen työ on niin näkymätöntä?

Ajattelussa talouden mies on etäinen, rationaalinen ja objektiivinen, yhtä lailla kuin maailmakin on rationaalinen ja markkinat aina oikeassa. Näitä ominai­suuk­sia pidetään myös neutraaleina – asiat nyt vain kerta kaikkiaan toimivat näin. Marçalin pohtii miten miehisyys on aina edustanut jotain yleisinhimillistä, siinä missä naiseus edustaa tästä poikkeusta, jotakin jota verrataan suhtees­sa mieheen. Nainen edustaa sukupuolta, mies taas ihmisyyttä. Nainen tun­net­ta, mies järkeä. Tämä estää tarkastelemasta talouden miehen ihanteita kriittiseltä pohjalta.

Jos avaruusolennot laskeutuisivat maan päälle, näkisivätkö he taloudellisessa toiminnassamme todellakin olevan jonkin universaalin totuuden, vai katsoisi­vatko he, että elinympäristöämme tuhoava taloudellinen toimintamme on selitettävissä vain kulttuurimme ja tunteidemme kautta – joiden tunne­pohjai­suutta emme kuitenkaan itse halua hahmoittaa. Ei ole sattumaa, että teologit ovat analysoineet tehokkaiden markkinoiden hypoteesia modernina jumal­käsitteenä, Marçal toteaa.

Samaan aikaan sukupuolella on väistämättä merkitystä maailmassa, jossa normit, kulttuuri ja arvot rajoittavat naista, vain sen takia, että he ovat naisia. Samaan aikaan kuin taloustiede sanoo, ettei normeilla, ajatuksilla kulttuurilla ja arvoilla ole taloudellista merkitystä. Samaan aikaan kun taloustiede itse väittää olevansa täysin vapaa normeista, kulttuurista ja arvostuksista. Homo economicus, täysin neutraali ilmaus ihmisten sisimmästä totuudesta, Marçal näpäyttää.

Voimme siis kritisoida talouden miestä niin paljon kuin haluamme, Marçal summaa, mutta emme pääse puusta pitkälle, ennen kuin ymmärrämme, että dualistinen talousmalli itsessään on sukupuolittunut. Sille naisen puoli taloudesta ei ole vain näkymätön, vaan jotain mitä vältellä, aivan kuten miehen rooliin on aina kuulunut vältellä naismaiseksi koettuja ominaisuuksia. Lopputulokseksi jää kertomus talouden miehestä, maailmasta joka on ainoa mahdollinen ja jossa ihminen on kaikkitietävä rationaalinen toimija. Voimme vain kuvitella toisenlaisen maailman jossa nälkä, kylmä, sairaudet ja tervey­den­huollon puute nousisivat keskeisiksi tarloudellisiksi ongelmiksi, eikä kuten nykyään: ainoan mahdollisen järjestelmän onnettomiksi sivuvaikutuksiksi, Marçal toteaa.

Olipas hyvin kirjoitettu kirja. Journalisti ja tietokirjailija Katrine Marçal ei ole minulle ennestään tuttu, mutta Kuka valmisti Adam Smithin päivällisen? on kyllä sen verran nasevasti ja viihdyttävästi kirjoitettu, että mikäli hänen teoksiaan käännetään enemmänkin, niin lukulistalle ehdottomasti menee. Vaikka talousjärjestelmämme logiikkaa on toki kritisoitu jo kauan, eikä Marçal kirjoita asiasta mitään aivan poikkeuksellisen omaperäistä, onnistuu hän todella hyvin tiivistämään sokeutemme taloudellista ideologiaamme kohtaan. Niinhän sitä usein sanotaan, että hegemonia on ideologia, joka on niin suosittu, että sitä ei nähdä enää ideologiana, vaan itsestäänselvyytenä. Ja jos jotain, niin ravistelua tällainen hegemonia kaipaa. Suosittelen!