Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Oikeaa noitaa ei tunnista suippohatusta ja mustasta kissasta. Sen sijaan he näyttävät ihan tavallisilta naisilta, jotka päällepäin vaikuttavat ystävällisiltä ja rakastettavilta. Mutta peruukkiensa ja hansikkaidensa alla he ovat ilkeitä. Siis todellakin ilkeitä ja kammottavan häijyjä. Heidän ainoa päämääränsä on nitistää ja taikoa hengiltä jokainen pikkulapsi. Lapset ovat noitien mielestä nimittäin meluisia, inhottavia ja haisevat yhtä pahalle kuin koiran kikkareet.
Roald Dahlin kirjasta Kuka pelkää noitia on vaikea kirjoittaa pilaamatta kertomuksen nautintoa. Kirjan päähenkilö on 7-vuotias orpo poika, joka elää isoäitinsä kanssa. Isoäiti on pyöreä, rakastettava vanha nainen, joka on kotoisin Norjasta. Hän polttaa yhtenään paksuja sikareita, ja kertoilee savuverhon seasta kiinnostavia juttuja. Hän kertoo pojalle tarinoita onnettomista lapsista, jotka ovat joutuneet noitien taikomiksi. Käy ilmi, että isoäiti on nuorempana ollut noitien metsästäjä.
Ennen kesäloman alkua isoäiti sairastuu, ja kauan odotettu loma Norjaan peruuntuu. Sen sijaan tohtori määrää isoäidille virkistykseksi loman merellisessä ilmastossa. Poika (jonka nimeä ei muuten koskaan kirjassa mainita) ja isoäiti matkustavat Hankoon ja asettuvat hotelliin. Samaisessa hotellissa on vieraina myös iso joukko naisia, jotka kuuluvat järjestöön nimeltä Valtakunnallinen lastensuojelujärjestö julmuuden estämiseksi. Tietenkin vasta liian myöhään paljastuu, että he ovat noitia koko sakki. Heidän joukossaan on myös hirvittävin noita kaikista, itse Kaiken Maailman Mahtava Ylinoita.
Kuka pelkää noitia on Dahlin lastenkirjoista pelottavimpia. Hyvin nuorelle lukijalle kirja voi olla liiankin jännittävä. Dahlin kerronnan erityispiirre ja sen rikkaus nimittäin on, että hän ei koskaan siloittele asioita. Kieli on rosoista, räiskyvää ja inhottavista asioista kerrotaan juuri niin kuin ne ovat. Kertomuksen poika ei selviä kohtaamisesta noitien kanssa ilman kolhuja tai pitäisi kai sanoa ilman iljettäviä taikoja, jotka muuttavat hänen elämänsä suuntaa lopullisesti. Toisaalta Dahlin kertomuksissa on aina humaani ja rakastettava pohjavire. Kaikki kääntyy aina jotenkin parhain päin. Kuka pelkää noitia -teoksen loppu on liikuttava. Isoäidin ja pojan kiinteä, lämmin ja tiivis suhde melkein itkettää aikuistakin lukijaa.
Roald Dahlia kannattaa lukea alkuperäiskielellä, mutta kääntäjä Sami Parkkisen työ on ensiluokkaista. Suomennos on värikäs ja maukas. Tarinan sijoittuminen kotimaisiin maisemiin on Parkkisen oma muutos. Alkuperäisteoksessa poika ja isoäiti lomailevat Bournemouthissa. Quentin Blaken kuvitukset sopivat erinomaisesti Dahlin tyyliin.
Suosittelen kirjaa kaikille rosoisten ja jännittävien tarinoiden ystäville.