Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nobelin palkintoa voi varmaankin hyvällä syyllä kutsua maailman tunnetuimmaksi palkinnoksi. Yli vuosisadan ajan se on muokannut tieteen ja tieteentekijöiden julkisuuskuvaa, mikä ei ole aina ollut aivan ongelmatonta. Massimianon Bucchin kirja avaa mielenkiintoisesti palkinnon historiaa ja esittelee lukuisia tunnettuja, ihailtuja ja myös pahamaineisia palkinnon voittajia.
Erityistä mielenkiintoa kirjassa herättivät Nobel-akatemian kuuluisat kömmähdykset. Ajatellaanpa vaikka Einsteinia, kenties tunnetuinta Nobelin-palkinnon saajaa. Tunnustuksen saaminen ei hänellekään ollut helppoa ja silloinkin, kun hän sen viimein sai, niin ei suinkaan suhteellisuusteoriasta, vaan valosähköisen ilmiön selittämisestä. Miksi niinkin merkittävä asia kuin suhteellisuusteoria täysin sivuutettiin, johtui nähtävästi siitä, että monet Ruotsin akatemian jäsenet eivät kerta kaikkaan kyenneet ymmärtämään Einsteinin tutkimusta. Toisekseen akatemia on tavannut asettaa kokeelliset tulokset teorioiden edelle.
Tapaus tunnetaan yhtenä Nobel-akatemian suurena kömmahdyksenä, mutta on niitä muitakin, kuten Egas Monizille myönnetty Nobel-palkinto ”leukotomian terapeuttisten vaikutusten keksimisestä eräiden psykoottisten tautien hoidossa”, eli kotoisammin lobotomia. Aikanaan palkintoa juhlinutta tiedemiestä juhlittiin lehdistössä mieltä ylentävällä otsikolla: ”Lobotomiapotilaat: onnellisempia mutta vähemmän älykkäitä”.
Oma lukunsa ovat ihmiset, joiden olisi pitänyt kaiken järjen mukaan voittaa mutta akatemia päätti toisin. Olkoon pulsarien löytäjä Jocelyn Bell esimerkki tällaisesta; hänen väitöskirjaohjaajansa Anthony Hewish ja Martin Ryle palkittiin hänen sijastaan, päätös joka aiheutti suurta ihmetystä jo aikanaan.
Bucchi kirjoittaa kevyesti ja vetävästi ja monet tieteen merkkihenkilöt saavat kirjassa osansa parrasvaloista. Oli mielenkiintoista lukea myös Nobelin palkinnon haasteista nykyaikana, eli miten se ei tietyiltä osin oikein enää vastaa aikaansa. Ensinnäkin palkittuja aloja on tunnetusti vain viisi: fysiikka, kemia, lääketiede, kirjallisuus ja rauha, ja toisekseen enintään kolme ihmistä voi jakaa palkinnon keskenään ja heidän täytyy olla elossa. Vaatimukset ovat hieman ongelmallisia ottaen huomioon, miten tutkimusryhmät ovat nykyään huomattavsti suurempia kuin Alfred Nobelin elinaikana ja miten monet nykyään merkittävät tutkimusalat jäävät kokonaan huomiotta.
Alfred Nobelin testamentti antaa tiukat raamit palkintojen jakamiselle, mikä varmasti ajan myötä muuttuu yhä ongelmallisemmaksi ja on omiaan nostamaan ristiriitoja. Harmillisesti Bucchi ei käsittele kirjassaan taloustieteen Nobelin palkintoa, jota voisi pitää hyvänä esimerkkinä tästä. Taloustieteen Nobel on tarkalleen ottaen Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto, eikä sillä ole mitään tekemistä Nobelin testamentin määräysten kanssa. Silti myös taloustieteen nobelistit valitsee Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia, heidät palkitaan samassa tilaisuudessa kuin suurin osa muistakin nobelisteista ja he saavat saman palkintosumman.
Taloustieteen Nobelin palkinto on herättänyt paljon kritiikkiä. Tungettiinko palkinto muiden Nobeleiden joukkoon poliittisin tarkoitusperin, pitäisikö sitä ensinnäkään kutsua Nobelin palkinnoksi ja voidaanko taloustiedettä edes palkita samoin kriteerein kuin luonnontieteitä? Mikä on Nobelin palkinnon ydin ja voiko vai pitäisikö sen muuttua ajan mukana, on mielenkiintoinen kysymys, johon ei kirjassa harmillisesti tartuta. Kirjassa ei myöskään erityisemmin käsitellä rauhan- ja kirjallisuuden Nobel-palkintoja, joten keskittyminen pelkästään tieteeseen on Bucchilta selkeästi ollut hyvin tietoinen valinta.
Kuinka voitetaan Nobelin palkinto on yhtä kaikki mielenkiintoinen katsaus kuuluisan palkinnon historiaan ja sen merkitykseen tieteessä ja yhteiskunnassa.