Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mitä tapahtuu, jos koiranpentuun soveltaa puheterapian menetelmiä?
Viime vuosina eläinten kommunikaation ymmärtämisessä on otettu suuria askeleita. Vuonna 2010 tohtori John Pilley julkaisi tutkimuksen, joka osoitti, että hänen bordercolliensa Chaser oli oppinut yli tuhannen lelun nimet. Myöhempi tutkimus vielä osoitti, että Chaser paitsi ymmärsi yksittäisiä sanoja, se myös ymmärsi, mitä sanat tarkoittavat yhdessä. Eräs toinen tutkimus vuodelta 2016 puolestaan osoitti, että koirat ymmärtävät sanan merkityksen ja äänenpainon erikseen, aivan kuten me ihmisetkin. Monestihan on oletettu, että koirat eivät varsinaisesti ymmärrä mitä niille sanotaan, ne vain reagoivat siihen äänenpainoon, jolla niille kommunikoidaan.
Näihin tutkimustuloksiin myös Christina Hunger tutustui pohtiessaan voisiko hänen puheterapeutin kokemuksiaan soveltaa myös koiriin. Autististen lasten kanssa työskentelevä Hunger on huomannut, että pienten lasten kielen kehitys ja hänen nuoren koiransa Stellan kyvyt eivät ehkä olekaan aivan niin kaukana toisistaan kuin voisi kuvitella. Siispä seuraava askel, jota tähän mennessä kukaan muu ei ollut kokeillut, olisi opettaa koira myös käyttämään sanoja. Ajatus kuulostaa hullulta, mutta autististen lasten kautta Hungerilla oli paljon kokemusta kommunikointilaitteista, joten miksipä hän ei siis kokeilisi Stellalle jotain vastaavaa?
Vaatimattomin toivein aloitetusta kokeilusta tuli aikamoinen sensaatio. Stellan ensimmäinen oppima sana oli ”ulos”, mutta sittemmin sen repertuaari on kasvanut yli kahteenkymmeneen sanaan, joita se osaa käyttää itsenäisesti ja tarkoituksenmukaisessa yhteydessä. Stella käyttää substantiiveja, verbejä, erisnimiä, adjektiiveja ja jopa kysymyssanoja. Stellan tarina on levinnyt ympäri maailmaa siinä määrin, että jopa suomalaiset koiranomistajat ovat innostuneet opettamaan koirilleen äänipainikkeiden käyttöä.
Joku tarinan jo tunteva saattaa miettiä mihin kirjaa tarvitsee, kun Stellasta ja sen koulutuksesta löytyy Youtubesta ja Instagramista jo lukemattomia videoita. Hunger puhuu tästä aiheesta ja korostaa miten haluaa kirjassaan nimenomaan syventyä koirien viestintään ja sen mahdollisuuksiin puheterapeutin näkökulmasta. Tämä todellakin näkyy kirjassa, sillä Hunger puhuu paljon työnsä teoreettisesta taustasta, miten ihmislapset oppivat kieltä, minkälaiset menetelmät toimivat ja mitkä eivät ja miten näitä oppeja voi soveltaa koiriin. Vaikka kirja onkin ennen kaikkea kevyellä otteella kirjoitettu viihdyttävä muistelmateos, tämä teoreettinen puoli on kuitenkin mielestäni kirjan parasta antia. Hyvään lopputulokseen ei todellakaan osuttu sattumalta, vaikka Hunger toki puhuu siitäkin minkälaisia virheitä matkan varrella oikein tehtiin.
Minulle Christina Hungerin ja Stellan tarina ei ollut ennestään tuttu, kirja osui kirjastossa silmään aivan sattumalta. Aihe on kuitenkin todella kiehtova, eläinten älykkyys ja kommunikaatio kun on aiheena sydäntä lähellä. Hunger pohtii lopussa avaako tämä uusia ovia lajien välisen viestinnän tutkimiseen ja jos avaa, niin mitkä eläimet saattaisivat tulla seuraavaksi. Mielenkiintoinen kysymys kieltämättä, jää nähtäväksi onko äänipainikkeiden käyttö todellakin ensi askel johonkin suurempaan. Käypä miten hyvänsä, tätä kirjaa voi joka tapauksessa lämpimästi suositella muillekin kuin koiranomistajille.