Emmy Abrahamson: Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä

Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

16-vuotias Alicja asuu eteläisessä Ruotsissa ja hänen isänsä on ruotsalainen, kun äiti taas on Puolasta kotoisin. Kirja kuvaa hänen arkielämäänsä, mihin kuuluu kaikkea normaalia: ystäviä, kesänviettoa ja eräs tietty poikakin ilmestyy kuvioihin.

Äitisuhde ei kuitenkaan ole normaali ja äidillä on omanlainen käyttäytymismallinsa, joka poikkeaa ruotsalaisesta. Kaikki outoudet tuntuvat selittyvän puolalaisuudella. Myös laittomat remonttimiehet ja sekopää täti tyttärineen tuntuvat asettuvan yhtälailla outojen puolalaisten joukkoon.

Jo lähtökohtaisesti tässä kirjassa oli itseäni kiinnostava asetelma, kun kaikenlainen kulttuurien kohtaaminen on aina mielenkiintoista. Vaikka Puola on periaatteessa lähellä, kulttuurillisesti se on kuitenkin kauempana. Se on riittävän eksoottinen maa saamaan aikaan kiinnostuksen kirjaan ja toisaalta tuomaan siihen sen vivahteen, joka erottaa sen tusinatavarakirjoista.

Kokonaisuutena tämä oli siis laadukas nuortenkirja. Välissä Siskodisko-sarjan kirjojen laadussa tapahtui notkahdus huonompaan suuntaan, mutta tämä palautti taas uskoni siihen, että sarjaan löytyy varmasti tulevaisuudessakin lisää hyviä kirjoja.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...