Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pamela Druckerman on amerikkalainen toimittaja, joka asuu Pariisissa englantilaisen miehensä kanssa. Heillä on kolme lasta: esikoistytär ja kaksospojat. Arki lasten kanssa vieraassa maassa tuo esiin monta eroa amerikkalaisessa ja ranskalaisessa tavassa kasvattaa lapsia. Näistä erilaisista näkökulmista kertoo kirja Kuinka kasvattaa bébé. Näissä eroissa riittääkin ihmeteltävää.
Ranskalaisten vanhempien elämä näyttää sujuvan niin leppoisasti ja helposti. Vauvat oppivat nukkumaan kokonaisia öitä jo kolmikuisina. Taaperot ja isommat lapset käyttäytyvät kohteliaasti vieraita ihmisiä kohtaan. He eivät saa raivareita julkisilla paikoilla. Ruokapöydässä lapset eivät viskele ruokaa vaan syövät kiltisti ja maistavat kaikkea, jopa erikoisempia ruokalajeja. Ranskalaisilla vanhemmilla on myös aikaa parisuhteelle ja omille harrastuksille. Jopa vastasynnyttäneet äiditkin ovat solakassa kunnossa ja täydessä tällingissä jo parin viikon päästä synnytyksestä.
Miten ranskalaiset vanhemmat oikein pystyvät tähän? Druckermanin mielestä selitys löytyy siitä, ettei ranskalainen kulttuuri ole lapsikeskeskeistä. Vanhempien elämä ei pyöri lapsen ympärillä vaan ennemminkin lapsen täytyy sopeutua muun perheen elämään. Lasta kohdellaan ajattelevana ja ymmärtävänä olentona, mutta hänelle ei anneta valtaa. Lapsen tekemisiä ei myöskään ihannoida ja kehuta turhaan. Lapsen täytyy opetella ilmaisemaan ajatuksensa hyvin, jotta hän olisi kiinnostava aikuisten silmissä. Lapsen saaminen ei ylipäätänsä ole niin suuri asia, mikä helpottaa äitien taakkaa. Vauva ei merkitse naiselle vuosien kotiarestia ja kaiken muun elämän uhraamista. Töihin palataan yleensä kolmen kuukauden päästä synnytyksestä. Käytännön ongelmiakin ranskalaiset vanhemmat ratkovat maalaisjärjellä. Druckerman toteaakin useasti, että amerikassa tarvitaan psykologit keksimään ne päätelmät, joita ranskalaiset vanhemmat osaavat tehdä vaistonvaraisesti.
Tietysti asioilla on toinenkin puoli. Ranskalaiset vanhemmat ovat sallivampia fyysistä kurittamista kohtaan. Lapsilta myös odotetaan jo hyvin varhain itsenäisyyttä. Ei ole lainkaan tavatonta, että nelivuotias lapsi laitetaan viikoksi yksinään kesäleirille. Kannattaa myös huomata se, että Druckermanin aineisto perustuu hänen lähipiiriinsä, joka koostuu lähinnä akateemisesti koulutetuista, taloudellisesti hyvin toimeentulevista perheistä. Tämä kirja siis kertoo ennemminkin ns. hyvien pariisilaisperheiden lapsista kuin ranskalaisesta lapsenkasvatuksesta yleensä.
Druckermanin teokselta ei kannata odottaa yksityiskohtaisia ohjeita bébén kasvattamisessa. Hän kirjoittaa ranskalaisesta kasvatuksesta käytännön esimerkkien ja tilanteiden perusteella, joihin hän on arjessa törmännyt. Druckermanin teksti on parhaimmillaan oivaltavaa ja hauskaa. Kirjan raskausajasta kertova alkuosa on kuitenkin tylsää kahlattavaa. Druckermanilla on myös ärsyttävä tapa eksyä asiasta sivulauseissa ja sulkumerkkien sisällä. Jos nämä asiat pystyy lukukokemuksessa ohittamaan, antaa tämä kirja myös paljon ajateltavaa. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että lapsi kasvaa omaan kulttuuriinsa ja niihin tapoihin, joilta häneltä odotetaan.