Jyväskylässä on varsinainen maailmanlopun meininki. Kesä on vuosisadan kuumin ja rötöksiä tehdään täysin voimin, tuntuu kuin koko kaupunki olisi tullut hulluksi. Otto Kuhalakaan ei vietä kesälomaa. Keikka painaa päälle, on pakko ryhtyä jälleen yksityisetsiväksi, vaikkei oikein huvittaisikaan. Finanssipoliittiset ratkaisut ovat tärkeitä ja niin hän löytää itsensä valepuvussa varjostamassa erästä epäiltyä ja samana yönä vasta alkaakin tapahtua.
Tourujoen rannalta löytyy ensin varjostetun ruumis sekä Kuhala, joka on laskenut perässä puolitajuttomana persluisua. Ylös mäkeä noustessaan hän törmää kuolleeseen naiseen. Kun poliisit alkavat käyttäytyä ikävästi esittäen häntä murhaajaksi ja roistotkin hankaloittavat etsivätoimintaa, on pakko olla omatoimisempi kuin tavallista. Välillä haulit uppoavat ilman sijasta lihaan, eikä lähtö aina ole muutoinkaan kovin kaukana. Onneksi edes jotkut käyttäytyvät ystävällisesti, muun muassa Tourujoella vakituisesti ulkoileva kaimaani, eräskin virkaheittorunoilija, kaunis toimeksiantaja sekä tietysti Hippu-koira, joka joutuu tällä kertaa kestämään enemmän kuin olisi tarpeen isäntänsä toilausten takia.
Kuhalaa pyöritetään kuin lasta karusellissa eikä poliisienkaan rehellisyyteen voi luottaa. Lopulta asiat saavat omanlaisensa ratkaisut, vaikka mies näyttää siltä kuin hänet olisi ajettu sepelimyllyn läpi. Onneksi rakas Saimi on tapahtumien ajan työmatkalla – tosin miehellä taitaa olla hieman selitettävää myös eräistä uusituista tuttavuuksista.
Kuhala ja jokimurhat on Markku Ropposelta jälleen toiminnantäyteinen, fiksua hirtehishuumoria pursuava rikostarina, jonka parissa ei ilta varmasti käy pitkäksi. Kuhala ja koiransa Hippu on kuvattu mainiosti kuten aina. Samoin oudot ja mitä kummallisemmat ihmiset, joita he Jyväskylässä tapaavat, ovat hyvä tausta tällä kertaa Jyväskylän huuruiselle ja hikiselle kesälle, joka ei voi olla vaikuttamatta asukkaiden mielialaan. Hauska ja välillä asiallisiakin asioita sivuava dekkari, jolla on taattu ja vakaa lukijajoukkonsa.