Markku Ropponen: Kuhala ja hautausmaan risteys

Kuhala ja hautausmaan risteys

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yksityisetsivä Kuhala saa oudon, mutta rahakkaan toimeksiannon. Ikävä vain, että tämän seurauksena tapahtuu välittömästi pari murhaa ja muutakin mielenkiintoista alkaa ilmaantua.

Joku käyttää jalkajousta, mutta miksi? Mikä yhdistää uhreja ja kuka uhkailee Kuhalaa itseäänkin? Mies päättää peruuttaa lomansa eikä jää nauttimaan elosta omenapuun alla. Tekijä on saatava kiinni! Mukana häärivät toki Kuhalan kaukorakastettu, Annukka, sekä Jeri kuuluisan kumikirahvinsa kanssa.

Ropposen Kuhala-kirjat ovat kotimaista rikoskirjallisuutta parhaimmasta päästä. Kirjoittaja tuntee hyvin tapahtumaympäristön, oudosti Jyväskylää muistuttavan kaupungin, ja mukaan tulee sopivia anekdootteja ja paikallisväriä sekä mainiosti kehitettyjä tyyppejä.

Kirja on hyvää Kuhala-sarjaa, lopussa seuraa parikin yllätystä etsivän tuntevalle. Kirjan voi aivan hyvin lukea yksinäänkin, mutta suosittelisin koko sarjan lukemista, jotta selviäisi, miksi Kuhala toimii etsivänä ja miksi suhteet kaupungin poliisiin ovat vähintään huonot. Muutoinkin kirjoissa on aika paljon vihjeitä ennen ilmestyneistä teoksista, joten olisi suotavaa tutustua niihinkin, aivan tutkimuspoliittisista syistäkin.

Tämä kirja tuo taas Kuhalan ajatusmaailmasta esiin paljon erilaista ja kyllä toki, itse pääasia eli murhatkin tulevat ratkaistua ja muutama muukin asia siinä sivussa. Niin ja muistakaa ne pari yllätystä — ne ovat todella yllätyksiä! Suositan kaikille kotimaisen rikoskirjallisuuden ystäville, Kuhala on aitoa tavaraa.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...