Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Joensuulainen rikospoliisi Kari Jontka on synkkä hahmo, jolta eivät vitsit luonnistu, yrityksetkin menevät yleensä pieleen, ja mikäpä häntä naurattaisikaan, kun elämä työssä on ankaran kilpailun sävyttämää ja työn ulkopuolella yksinäistä vaimon kuoltua syöpään. Ainoa läheisempi kollegakin on juuri jäänyt eläkkeelle.
Nyt poliisia alkaa kuitenkin työllistää epämiellyttävä surmatapaus, kun paikallisen sairaalan ylilääkäri on sysätty korkealta parvekkeelta alas kuolemaan. Nuorta lähettinaista on samassa yhteydessä käytetty seksuaalisesti hyväksi. Tarinan pääepäilty eli se otsikossa mainittu kroonikko on Erkki Nootti, lempinimeltään Emppu vain, joka tuomittiin aikoinaan murhasta syyntakeettomana pakkohoitoon. Juttua tutkittaessa siihen alkavat yhä kiinteämmin liittyä vanhat hoitovälineet, joita sairaalassa oli huomattava kokoelma. Niitäpä sitten käytetäänkin, kun tapahtuu seuraava murha.
Olen aikoinani lukenut Kähkösen esikoisteoksen Pimeimmät tunnit (2013), mutta ensimmäinen Kari Jontka -romaani Luonnollinen kuolema (2016) on jäänyt jostain syystä väliin. Joka tapauksessa Kähkönen on kirjoittajana selvästi kehittynyt; muutamista epäuskottavuuksista huolimatta Kroonikko onnistui melko hyvin pitämään jännityksen loppuun asti.
Ehkäpä henkilögalleria oli selkeyden kannalta vähän turhan laaja – ja minkä nimisiä henkilöitä! En oikein ymmärtänyt, oliko omituisilla nimillä tarkoitus luoda humoristista vaikutelmaa tai toteuttaa brechtiläistä vieraannuttamisefektiä, mutta minusta Hemuli Vanninen on satuhahmo, Lilli Velimies kuopiolaisen patsaan sisar ja Irwin Hämäläinen kansanomaisten protestilaulujen esittäjänä ansioitunut karaokekuningas. Lisäksi itäsuomalaisen murteen käyttö ei kaikin osin ollut ihan johdonmukaista.
Onhan sairaala toki murhien tapahtumamiljöönä jo sinänsä aina vähän jännittävä, ja sen alan Kähkönen kyllä tuntee työskenneltyään parikymmentä vuotta päivystyspoliklinikalla.
