Minna Canthin päivä vaan lähestyy. Sen kunniaksi ja muutenkin voin lämpimästi suositella Köyhää kansaa. Tämä on pienoisromaani, kuten Kauppa-Lopokin. Köyhää kansaa ilmestyi jouluksi 1886. Voisi luulla, että teksti on vanhahtavaa. No, ehkä hiukan kieliopillisesti, mutta sisällöltään varsin mielenkiintoisen rikasta luettavaa. Olin suorastaan yllättynyt, kuinka Canth vaan kuljettaa lukijaa.
Köyhää kansaa käsittelee köyhää kansaa, siis todella köyhää. Nykyajan vinkkelistä suorastaan kurjuuden kurjuutta, kun me niin elämme yltäkylläisyydesssä. Tässä kertomuksessa ei ollut ruokaa, ei vaatteita, ei työtä ja viimeiset huonekalutkin vei vuokraisäntä. Sairautta ja nälkää ja parempiosaisten itsekkyyttä. Olen myös usein miettinyt, miksi köyhiä kuvataan usein epäsiisteissä olosuhteissa. Tässä kirjassa tuli vastaus. Kun ei ole mitään, ei ole myöskään voimia! Tämän päivän köyhät olisivat olleet rikkaita 1880-luvulla.
Kirja on pieni ja ohkainen, mutta silti siinä on aluksi Juhani Niemen alkuteksti. Niemi mainitsee, että Köyhää kansaa voisi olla syntynyt Minna Canthin omakerrallisista kokemuksista. Niemen tekstin jälkeen on Minna Canthin oma elämäkerta, joka on erittäin mielenkiintoinen. Canth kertoo muun muassa ”…muistin uskonnonopettajan sanoneen, että Jumala usein kutsui luoksensa ne lapset, joita enimmin rakasti, toivoin, että tämä minullekin tapahtuisi…”