Miro Hilden ja Janne Huuskonen: Koukussa : Vuosi narkomaanien elämää

Koukussa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Janne Huuskonen ja hänen poikansa Miro Hilden ovat tehneet kirjan Koukussa, joka kertoo pääkaupunkiseudun huumeidenkäyttäjistä ja erityisesti Mama-nimisestä narkomaanista. 

Koukussa kertoo tilannekuvamaisesti Maman ja hänen alati muuttuvan lähipiirinsä elämästä. Maman arki on sekavaa ja hankalaa: kaikkea sävyttää loputon säätö, epävarmuus ja kaoottisuus. Ystävät ja miehet vaihtuvat, lapset on otettu huostaan, omaa kotia tai edes yösijaa ei ole helppo löytää, ja rahat ovat aina loppu. Tällaisesta elämästä on vaikeaa lukea, eikä kukaan tahtoisi sellaista elää. Kirjassa kuitenkin muistutetaan, että kuka tahansa voi jäädä koukkuun. 

Koukussa-kirjan tekijöiden Huuskosen ja Hildenin näkökannat ovat erilaisia: Huuskonen suhtautuu entisenä huumeidenkäyttäjänä Maman pyyntöihin ja venyviin aikatauluihin varsin kärsivällisesti, mutta Hilden on epäluuloinen ja kaukana omalta mukavuusalueeltaan. Eriparisuus antaa teokselle särmikkyyttä. 

Kirjan lopussa Maman tilanne jää avoimeksi, mutta toivottavasti hänelle kuuluu hyvää. Koukussa on mielenkiintoinen kirja mielenkiintoisesta aiheesta. 

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...