Esikoisteoksen yhdeksän novellia ovat tiiviitä ja tarkkoja kuvauksia ihmissuhteista, nuorista, keski-ikäisistä tai vanhoista, yksin tai yhdessä olevista ihmisistä. Vaikka kokoelma ei ole tapahtumiltaan yhtenäinen tarinaketju, samat henkilöt (ja asiat) voivat esiintyä eri novelleissa, esimerkiksi Ilona (ja valkovuokot) ensimmäisessä ja viimeisessä novellissa, tai kronologisesti päinvastoin.
Tarinat ovat hämäävän lyhyitä siihen nähden, miten isojakin asioita niiden henkilöille tapahtuu. Yleissävyltään hieman surumielisen teoksen vahvuus on ihmisten sisäisen maailman kuvauksessa. Miten joku osaakin pelkistä aakkosten kirjaimista tehdyillä sanoilla saada aikaan kokemuksen, että henkilöiden tunteet tulevat tekstistä läpi lukijaan asti!
Kukin novelli on nimetty sen keskeisen henkilön mukaan. Lukijaystävällisesti on sisällysluettelossa jokaisesta novellista nimen lisäksi jokin lause, siitä tarina muistuu helposti mieleen. Ja piste iin päällä on tässä tapauksessa kannessa, piste kirjan nimen lopussa. Varmalla kädellä kirjoitettuun kokoelmaan sopii päättäväisyyden leima, ja piste on päättäväinen välimerkki.
Tämä pieni teos on lämpöinen kuin sohvannurkka, viltinmutka ja villasukat, ja kaiken voi nauttia kerralla. Silti toivon ja uskon kirjoittajan kuvakulman hiukan laajenevan, kun elämän ja kirjoittamisen kokemusta karttuu. Taitoa ei puutu.