Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
’Arvostelussa Tarja Leinosen romaani Koti koivun alla lasta odottavasta teinityttö Seijasta, lestadiolaiskodista, isän jyrkkyydestä sekä sulhasen vetäytymisestä.’ Noin kirjoitan yhteenvedon 160 merkillä.
Pidän kirjasta paljon. Sen maalaismaisesta tunnelmasta, jonka Seijan kapinointi rikkoo. Totta kai käy mielessä Hyry, jo pelkän uskonnon takia, kuin myös kotihenkisen maalaiselämän.
Ihan harmittaa kun Seija odottaa, kantaa ’hännäkästä’ vatsassaan. Ja mitä nuo enotkin meinaavat kun kantavat synnillisen television pihan perillä olevaan asuntovaunuun, jossa Seija asuu omissa oloissaan. Kun ei ole enää uskossa voi salaa katsoa televisiota ja polttaa tupakkaa, tosin vain isältä salaa – tarkkaan on peiteltävä myös vähemmän ’siunattu tila’; pikkusiskot ja veljet tietävät kyllä kaiken ja äiti myös. Siitä Hannusta ei isäksi lapselle ole, letukalla vaan huimuuksissaan ajelee kaupungilla tyttöjä metsästämässä.
(Harmittaa siksi, kun edes joskus haluaisin lukea kunnon romaanin, jossa kaikilla sujuisi elämä hyvin, tasapainossa. Eikä vastoinkäymisiä lain. No, ei kai semmoisia elämänmakuisia laaturomaaneja voi olla – ne ovat satuja. Jos on, niin kertokaa!)
Ei auta: on tuomion aika, lähdetäänpä yhdessä kuuntelulle.
So. Yhdistyksenmiehet tuomitsevat kotivierailulla äidin ’rommaaneista’ ja lasten kirjastoautokäynneistä, esikoisen tanssireissuista ja kriitillisten runojen tekemisestä: ”Vietit maailman teille joutneijjen nuorten kanssa sillä aikaa syntistä elämää mussiikia kuunnellen. Ja televisiosta ammensit lissää hetkellisiä iloja.”
Isä sen sijaan saa synninpäästön, kaikki synnit anteeksi ’aina armoon ja vappauteen asti’.
”Tuon takia sinut siirretään saatanan valtakuntaan.”
Niin isä sanoo äidille ja Seija tietää että Tuo on hän eikä televisio.
Jos on jyrkkää välillä Purolassa, niin on myös kotoisanmukavaa: saunomista purosaunassa, viinimarjojen keräilyä marjapensaista, pullan paistoa, sisarusten kisailua, uimisen riemua ja kesänlämpöä – samankaltaista kun mummulassa, missä tuoksuu ’kotoiselta: ruualta, leipomiselta, vastapestyiltä räsymatoilta ja joltain sitruunantuoksuiselta siivousaineelta’ ja minne käy Seijan tie, kun synnyttämisen aika syksymmällä lähestyy.
Tarja Leinosen konstailemattoman kotoisan, lämminhenkisen tekstin parissa tuntuu kuin liki mummulaa saisi olla koko ajan, vaikka maailman murheet kuinka keikuttaisivat. Siksi kai tykästyin. Ihastuin jopa tuohon koivunlehteen, jolla jokainen uusi kappale alkoi. Suosittelen: hermoille lepoa – jostain kumman syystä.