Viola Wallenius: Koti Keniassa

Koti Keniassa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viola Wallenius lähti 18-vuotiaana etsimään elämälleen suuntaa vapaaehtoistyön parista ja päätyi Keniaan. Makongenin kylästä tuli kuitenkin muutakin kuin vain avustuskohde, siitä tuli ennen kaikkea koti. Walleniuksen pohdinnat parhaimmasta tavasta auttaa puolestaan johtivat oman hyväntekeväisyysjärjestön perustamiseen vuonna 2014. Home Street Home -järjestön tavoitteena on toimia lasten hyvinvoinnin, koulutuksen ja tyttöjen oikeuksien edistämiseksi Keniassa, tai Kwalen piirikunnassa, jos aivan tarkkoja ollaan.

Mutta mikä sitten on oikea tapa auttaa? Tämä kysymys ei ole aivan mitätön, ja siihen palataan kirjassa moneen otteeseen. Monesti vapaaehtoistyö palvelee pikemminkin avunantajan tarpeita ja tunteita, ja saattaa jopa olla vahingoksi paikallisille. Mari Mannisen kirja Hyvät aikeet on sivumennen sanoen aivan erinomainen teos juuri tästä aiheesta. Wallenius törmää myös valkoisen pelastajan myyttiin. Niin paikalliset ihmiset kuin länsimaisetkin mediat auliisti omaksuvat tarinan, jossa valkoinen pääosanesittäjä tulee laittamaan paikat kuntoon. Tällainen valta-asetelma johtaa kuitenkin helposti paitsi väärinkäytöksiin myös jättää huomiotta paikallisten suuren roolin avustustyössä.

Tehdään nyt siis heti selväksi, että Koti Keniassa ei ole kertomus mistään yhden naisen ristiretkestä. Paikalliset Edward, Salim ja Nicky ovat yhtä lailla aivan olennainen osa Home Street Homen tarinaa. Edward otti järjestössä johtajan roolin ja hoiti käytännön tasolla projektien toteuttamiseen liittyviä asioita, ja Salimilla oli järjestöosaamista ja hän toimii rahastonhoitajana. Nickyn journalistin ura puolestaan takasi laajat kontaktiverkostot, jota kautta Home Street Home sai paljon arvokasta sisäpiiritietoa toimintansa tueksi. Walleniuksen rooli järjestössä keskittyi enemmän varainkeruuseeen ja markkinointiin. Kirjoitan menneessä muodossa, koska sittemmin roolit järjestössä hieman muuttuivat ja Walleniuksen panostus järjestöön saa kahdeksan lapsen adoptioprosessin myötä myös henkilökohtaisemman luonteen.

Silmiinpistävää kirjassa on myös se, että vaikka Home Steet Home törmää hyvinkin rankkoihin tapauksiin – joista tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö nousee ehkä eniten esille – Wallenius tovereineen eivät mieti näitä asioita yksin. Monia paikallisia ihmisiä näyttää kiinnostavan ihmisoikeudet ja Wallenius kertoo myös Makongenin kylän nuorten miesten jopa feministisistä ajatuksista. Muutos on siis ilman muuta mahdollinen, eikä kirjaa lukiessa missään vaiheessa tule toivoton olo, että eihän näitä ongelmia voi millään voittaa. Ihan terve muistutus ihmisille, jotka ajattelevat että eihän Afrikassa mikään muutu – ainakaan positiiviseen suuntaan.

Terve muistutus on sekin, että Afrikassa eri kansoja riitää ja Keniastakin eri ihmisryhmiä löytyy useampia. Asenteet ja kulttuuri vaihtelevat siten eri ryhmien välillä paljonkin ja tämä tuo avustustyöhönkin omia haasteitaan. Naisten oikeuksien kannalta kirjan kinkkisin paikka on ultramaskuliininen maasai-heimo, jossa naisten oikeudet päättää omasta vartalostaan ovat aivan olemattomat. Naisten ympärileikkaukset kuuluvat myös asiaan ja ainakin kyseisessä kylässä perinnettä perustellaan – yllättävää kyllä – kristinuskolla. Ikivanhalla tavalla ei sinänsä ole uskonnollisia juuria, mutta esimerkki osoittaa miten helppoa ihmisten uskoa on kuitenkin käyttää hyväksi vahingollisten perinteiden ylläpitämisessä.

Walleniuksen kokemukset kuitenkin osoittavat, että suora hyökkäys perinteitä kohtaan harvemmin toimii, vaan aiheuttaa pikemminkin torjumisreaktion. Hienotunteisuus ja luova ajattelu on paikallaan, kun mietitään miten tällaisten kysymysten kanssa oikein toimitaan.

Koti Keniassa on kaiken kaikkiaan kovin ihastuttava kirja, vaikka sen käsittelemät aiheet ovatkin vaikeita ja usein jopa traagisia. Jossain välissä kirjaa Wallenius mainitsee koulumuistoistaan, miten hänen opettajansa aikoinaan kannusti häntä kirjoittamaan. Eipä ollut opettaja neuvoineen väärässä, sillä kirja on hyvin sujuvaa luettavaa. Walleniuksella on taito viedä lukija mukanaan, eri tilanteet ja Kenian maaseutu piirtyy tarkasti lukijan silmien eteen. Ennen kaikkea Wallenius osoittaa miten omilla päätöksillä todellakin voi vaikuttaa maailmaan. Inspiroiva ja syvästi inhimillinen kirja, joka vei mukanaan, tätä kelpaa suositella!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...