Stefan Tegenfalk: Koston vanki

Koston vanki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Brutaaleja kostomurhia on tapahtunut jo useampia, eikä tekijää vain saada kiinni. Rikoskomisario Walter Gröhn etsiikin täysin uusia toimintalinjoja ja apuna on Jonna de Brugge. Huume X:n kehittäjä on kadonnut. Leo Brageleria pidetään vankina jossakin – missä, sitä hän ei tiedä edes itse. Häneltä vaaditaan tietoja, häntä kidutetaan ja hän on sairas, mutta tiedot Huume X:n alkumuodosta on saatava. Sillä olisi ihmiskunnalle käsittämätöntä arvoa, ainakin joidenkin mielestä.

Tuntuu kuin joku ei haluaisi, että Brageler löydetään. Rikolliset ovat joka hetki askeleen edellä poliisitutkintaa. Poliisien sisäpiirissä on siis oltava vuoto ja eräs takaa-ajo sekä siihen johtaneet tapahtumat selvittävät tätäkin pidemmälle. Ainakin turvallisuuspoliisin edustaja on sekaantunut asiaan korviaan myöten. Jonnalla oli tästä miehestä omalaatuinen aavistus jo aikaisemmin, varsinkin hänen reaktioistaan ja joistakin puheistaan; kaikki ei vain ole niinkuin pitäisi. Eikä Jonnan vaisto petä tälläkään kertaa.

Loppuhuipennus onkin hurja ja täynnä nopeita tapahtumia! Kun Leo Brageler löydetään, häntä ehditään kuulustella vain hetki. Hän joutuu samantien sairaalahoitoon ja murhaaja iskee jälleen. Sitä ennen moni on  ehtinyt turhaan saada surmansa. Osa poliiseista on sekaantunut koko katastrofiin sekä rahan että aatteen perusteella. Kaiken takana on kuitenkin vielä mittavampi ja vahvempi yhteenliittymä – tai järjestö, jos niin halutaan sanoa. Sillä on omat keinonsa hankkia tietoa, rahaa sekä tarvittaessa myös tappajia! Sillä on myös oma päämääränsä, joka vaikuttaa ihmiskunnan kannalta pelottavalta.

Kirja on suoraan jatkoa Vihan aika -jännäriin ja tulossa on vielä kolmas kirja, joka lopulta kytkee irtonaiset langat yhteen. Toivottavaa onkin, sillä tässä kirjassa jää moni asia auki, taustoittamatta tai selvittämättä. Ammattitappaja Majsnikin rooli esimerkiksi on tavallaan  avoin. Samoin osa tapahtumista jää roikkumaan ilmaan ilman selkeää motiivia ja kirjan alku tuntuu hieman irtonaiselta ja sekavalta. Loppu on tehokasta jännitystä, jossa toimintaa riittää ehkä liiaksikin.

Kaikkiaan kuitenkin kelpo jännäri, joskin parempiakin olen lukenut. Tässäkin kirjassa olisi ollut tarpeen tarkistaa sekä sanonnat että oikoluku, sillä muutama oudohko juttu tuli lukiessa vastaan.  Toivottavasti trilogian kolmas osa selvittää hieman lisää henkilöiden välisiä suhteita ja varsinkin motiiveja sekä koostaa koko tarinan lopulliseen muotoonsa. Kiinnostavaa olisi myös samassa yhteydessä pohtia moraalisia ja filosofisia sekä eettisiä kysymyksiä, joita koko trilogian lukeminen väistämättä herättää.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...