Luin peräjälkeen kaksi Seppo Jokisen komisario Koskisen seikkailuja. Yleensä en lue samalta kirjailijalta kahta kirjaa peräkkäin, mutta nyt vain jäin niin nakeliin. Ensin luin sen ihan ensimmäisen Koskinen ja siimamies (1996), sen jälkeen viimeisimmän Kuka sellaista tekisi (2008). Järjestyksellä ei ole mitään väliä, sillä kaikki Komisario Koskisen jutut ovat itsenäisiä tarinoita… paitsi, jos jotenkin haluaa pysyä kärryillä Koskisen naisjutuista. Tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, eli jos Tampere on tuttu, niin kirjat avautuvat silloin vieläkin paremmin.
Seppo Jokinen on tämän valtakunnan suosituimpia dekkaristeja. Hänestä pitävät niin naiset kuin miehet. Naiset melkeinpä väistämättä ihastuvat komisario Koskiseen, jolla tuntuu olevan sydän paikallaan ja aina heikomman puolella. Poliisimies, joka on henkeen ja vereen antautunut työlleen, niin että väkisinkin yksityiselämä kärsii. Miehet taas pitävät poliisimiesten keskeisistä nahinoista ja ovathan ne kirjat pääosin miesten maailmaa.
Tarinat sitten ovat niin tätä päivää, että osuu ja uppoaa joka kerta. Juuri kun olin itse miettinyt ja tuskaillut kotikaupunkini laitapuolen kulkijoita, niin Kuka sellaista tekisi palautti miettimään asiaa toiseltakin kantilta.
Seppo Jokisen kaikki dekkarit ovat taattua lahjatavaraa kelle tahansa. Sillä, on sanottava, etten ole kuullut kenenkään niitä moittivan.