Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Elämässäni ei oikeastaan ole tapahtunut mitään erityisen merkittävää”, kirjoittaa Flake, Rammsteinin kosketinsoittaja elämäkertansa johdannossa. Tämä on kieltämättä erikoinen tapa aloittaa muistelmat. Kommentista huolimatta Flake saa aikaan yli 360 sivua ”ei mistään erityisen merkittävästä”. Mutta mistä hän sitten sivuillaan kertoo? Lapsuudestaan, autoistaan, seksielämästään, päihteistä, kiertueista, talousongelmista. Hänen huolensa ovat samanlaisia kuin muillakin rocktähdillä, mutta hän ei millään tavalla pysty käsittämään, että hän on itsekin rocktähti. Hän on omasta mielestään vain neuroottinen, luulosairas mies, joka on huolissaan kaikesta. ”Minä kun järkytyn kaikkein mitättömimmistäkin asioista. Pelkkä kaupassakäynti on suuri seikkailu. Mietin koko ajan, mitä kauheaa voisi sattua, joten olen tyytyväinen, kun yhtään mitään ei tapahdukaan.”
Lapsuutensa Flake elää Itä-Berliinissä. Hänen perheensä on omalaatuinen mutta onnellinen, Flake on jo pienestä lapsesta asti sairaalloinen ja pelokas. Kun hänen orastava muusikon uransa osoittaa heräämisen merkkejä, hän löytää alkoholin helpottamaan jännitystä. Sen jälkeen alkoholista tuleekin jokapäiväinen seuralainen. ”Treenasimme ja ryyppäsimme vuosikaudet. Kun koetin muistella, milloin olin viimeksi ollut edes päivän juomatta yhtään alkoholia, minulla ei ollut hajuakaan siitä.” Alkoholista oli hyötyäkin: ”Hassua kyllä, tuona aikana en ollut kertaakaan kipeä enkä pelännyt kuolemaa. Tunsin itseni nuoreksi, vahvaksi ja kuolemattomaksi.” Lopulta alkoholista tulee ongelma, ja Flake lopettaa sen käytön.
Kaikkea Flaken elämää sävyttää epäonnisuus: mikään ei oikein onnistu, ei varsinkaan naisiin tutustuminen. Soittaminen on hankalaa, ja kärsimys on aina läsnä nuoren Flaken elämässä. Hän kertoo onnettomista yrittäjäntaidoistaan, alituisista veloista ja kummallisista pakkomielteistään, joihin kuuluu muiden muassa autohulluus. Hän on sosiaalisesti lahjaton, ja monet huijarit pystyvät käyttämään häntä hyväkseen. Ei ole ihmekään, että hän on mielellään yksin ja lukee. Hänen mielestään kirjat ”‒ ‒ ovat parhaimpia lahjoja, joita voi antaa tai saada. Lahjakirja on kuin uusi ystävä.”
Rammstein mainitaan tässä kirjassa vain ohimennen ja aina nimellä Yhtye. Silloinkin Yhtyeen olemassaolo on juolahtanut Flaken sanavirtamaiseen tekstiin lähes vahingossa. Bändihistoriikkia tästä kirjasta ei siis mitenkään saa, mutta Flake kuvaa erittäin värikkäästi ja lievän alakuloisesti nuoruusvuosiaan Itä-Berliinissä. Hän tiesi kasvaessaan, että oli olemassa Länsi, mutta se ei häntä kiinnostanut. Kun hän kerran pääsi vierailemaan Länteen, hän oli entistä varmempi, että Itä-Saksassa elämä oli parempaa.
On vaikeaa kuvitella epätodennäköisempää metalliyhtyeen jäsentä kuin Flake: hän ei pidä lentämisestä, hänestä on inhottavaa soittaa, jos joku kuuntelee häntä, hän on hyvin ujo, epävarma ja pelokas, ja hänen omien sanojensa mukaan hän on vieläpä huono muusikko ja suorastaan kauhea laulaja. Silti Flake on osa Rammsteinia. Joskus – vaikka inhoankin tätä kliseetä ‒ todellisuus on tarua ihmeellisempää. Kosketinrunkkari on varsinainen outolintu muusikoiden elämäkertojen joukossa, mutta sellainen on Flakekin. Koskerinrunkkari on ennen kaikkea kuvaus elämästä Itä-Saksassa. Se on surullinen, apea ja koominen.