Jos hän uskoisi Jumalaan, hän kiittäisi tästä lääkkestä, joka on antanut vapauden ensin kielen alle laitettavien resoriblettien, sitten filmeiksi sanottujen kalvojen sulattelusta. Kiitos irtoaa lääkkeen keksijöille myös siitä, ettei missään tarvitse enää hengata joka helvetin päivä, pahimmillaan viikonloppuisinkin.
Kirjailija, taidekriitikko ja kuvataiteilija Hanna-Riikka Kuisma on seitsemässä aiemmin julkaistussa romaanissaan käsitellyt pääosin tummanpuhuvia aiheita. Hän jatkaa samalla linjalla uusimmassa teoksessaan Korvaushoito, joka kuvaa päihteiden, yksilön ja yhteisön pahoinvoinnin ja riippuvuuksien maailmaa; maailmaa, joka on valitettavan ajankohtainen myös meitä ympäröivässä yhteiskunnassa tänä päivänä.
Korvaushoito liikkuu kahdessa aikatasossa kertoessaan tarinan päähenkilön, keski-ikää lähestyvän entisen huumeaddiktin ja nykyisin korvaushoitoa saavan miehen tarinan. Nykyhetkessä hän käy kerran kuussa saamassa korvaushoidon pistoksen A-klinikalla ja säännöllisesti terapiassa pitääkseen aisoissa traumat ja demonit, jotka vuosia olivat pääosassa hänen elämässään. Nykyhetkessä kohdatut ihmiset ja tilanteet johtavat tarinan menneeseen aikaan, jossa käydään läpi sitä polkua, joka lopulta vei miehen huumekierteeseen. On vaikea isäsuhde, haastava kasvuympäristö sekä ystäväpiiri, joka sekin työnsi alkoholin kautta kovempiin aineisiin ja yhä kauemmas normaalista yhteiskunnasta.
Kirjan jälkimmäinen puolikas muuntuu kohti true crime -kertomusta, kun miehen siskon katoamiseen ja kuolemaan liittyvät uudet yksityiskohdat tulevat nykyajassa sattumalta esiin ja mies ryhtyy selvittämään sitä, mitä hänen siskonsa huumeiden ja addiktion varjostamiin viimeisiin päiviin todella liittyi ja kuinka hän lopulta kuoli.
Korvaushoito toi monin paikoin mieleen Darren Aronofskyn vuoden 2000 elokuvan Unelmien sielunmessu, jossa katsoja seuraa kiivaasti kiihtyvää alaspäin syöksyvää spiraalia, jossa huumeet valtaavat yksilön elämän totaalisesti. Korvaushoito on kuitenkin se, mitä Unelmien sielunmessun päähenkilöillä ei ollut saatavilla ja hoidon olemassa olo tuo lopulta valoa ja toivoa tarinaan, joka olisi voinut päätyä lohduttoman synkkään elämäntarinaan ja ennenaikaiseen hautaan.