En ole varma, pidinkö Laura Gustafssonin uutuudesta Korpisoturi. Siinä yksinäinen survivalistimies hakeutuu erämökille pakoon yhteiskuntaa mutta päätyykin huolehtimaan heikommistaan ja osoittamaan empatiaa, jota ei tiennyt itsessään olevan. Gustafssonin kirjan ideassa ei ole mitään uutta: jos ihmiskunnalta otetaan pois sähkö ja muut nykyaikaisen elämän edellytykset, se taantuu pian eläimen tasolle. Vain vahvat selviytyvät ja siihen ovat kaikki keinot sallittuja. Absurdiksi selviytymiskamppailuksi äityvässä tarinassa on kuitenkin hetkensä.
Tarinan alussa Ahma vetäytyy erämökille tavoitteenaan tulla omavaraiseksi korpieläjäksi. Pienellä paikkakunnalla uudet tulijat huomataan heti ja erityisesti naiset ovat tarjoamassa apuaan tälle self made -miehelle. Ahman menneisyys kiertyy auki tarinan kuluessa mutta sitä tärkeämpää ovat tarinan reaaliaikaiset tapahtumat. Ahma aloittaa eräleirinsä juuri oikeaan aikaan, sillä uhkakuvat käyvät yllättäen toteen. Koko Suomen sähköverkko kaatuu, EU:n elintarvikepakotteet vievät ruuan ruokakaupoista eikä bensiiniäkään riitä pitkään eikä varsinkaan kaikille. Tähän Ahma on koko kesän valmistautunut. Sitä hän ei kuitenkaan ole odottanut, että saa suojatikseen kaksi naista.
Pamsu on kylän hutsu, jolla on yhtä paljon rakastajia kuin vihamiehiäkin, ja Ahman seura vetää häntä puoleensa. Nämä kaksi ovat vastapoolit, joiden viha-rakkaussuhde kehittää kirjan viihdyttävimmät keskustelut ja tilanteet. Naapurin-Linnea taas ymmärtää Ahman elämisen metodit ja tavoitteet ja tarjoaa auliisti omia hevosiaan pellon kyntöön. Linnean kiltti ulkokuori hämää: sen alla asuu piinkova nainen, jonka mies istuu vankilatuomiota äkkipikaistuksissa tehdystä pahoinpitelystä ja jonka mahassa kasvaa uusi elämä. Talven selviytymisleirille liittyy myös Kapu, Ahman tuttu yhteiskuntakriittisiltä nettiportaaleilta. Onneksi, sillä Ahmalla voisi muuten olla kovat paikat ryöstelevien ja uhkailevien miesjengien kanssa.
Gustafsson on tehnyt tarkkaa taustatyötä. Tarinan läpi siiloutuvat monilta portaaleilta tutut yhteiskuntakriittiset äänet mutta myös eräjormailun taito. Väliluvuissa Ahma pohdiskelee niin härkäpapujen kasvattamista kuin speltin itämistä mutta myös sian inhimillisyyttä ja selibaattia. Välillä hän käy kirjaston netissä katsomassa, miten uskonveljet ovat täyttäneet keskustelupalstoja. Ahma on tarinan inhimillisin hahmo, joka ei ole sankari mutta uskaltaa huolehtia muistakin kuin itsestään.
Korpisoturi on hyvin kasattu ja lajityypilleen ominainen teos, mutta se ei ollut minun kirjani. Alkuosan töksähtelevät lauseet toivat mieleen Mielensäpahoittajan b-version, loppuosan hulluudeksi äityvä meno herätti lähinnä kuvotuksen tunteita. Mieleen tuli elokuva High-rise, jossa moderni kerrostalokompleksi muuttuu selviytymiskamppailuksi ihmisten hautautuessa omaan sontaansa. Teemoista kiinnostuneille Korpisoturi tarjoaa varmasti mielenkiintoista luettavaa.