Ruusujen Sodan neljännessä osassa vallantavoittelijat vaihtuvat, mutta motiivit pysyvät samoina. Englannin valtaistuimelle riittää tunkua ja vanhat kaunat siirtävät haavat uusille sukupolville. Puolta vaihtanut Warwickin jaarli haluaa yhä toimia kuninkaantekijänä ja nostaa Lancastarit takaisin valtaan. Yhteistyökumppanina hänellä toimii kuningatar Margareetta, joka aiemmin ajettiin maanpakoon.
Vastassaan näillä on rappiolla oleva Edvard IV, kuningas, joka pohjimmiltaan osaa voittaa sotia, muttei hallita. Jo hänen lähipiiristään löytyy hänen veljensä Richard, jonka sydän on täynnä vääränlaista kunnianhimoa. Ruusujen sodan aiheuttama liekki on sammumassa, mutta sillä on voimia leimahtaa ainakin vielä kerran.
Conn Igguldenin historiallinen sarja lähestyy päätöstään. Kokonaisuutena Ruusujen Sota on ollut mielenkiintoinen kokonaisuus. Igguldenin kerronta on kehittynyt hänen Keisari– ja Valloittaja-sarjoistaan. Toki sarjojen välillä on paljon rakenteellista eroa. Ruusujen Sodassa päähenkilöitä on enemmän ja juoni huomattavasti monikerroksisempi. Tämä sinällään jo mahdollistaa syvällisemmät hahmot.
Tarina on kantanut hyvin koko sarjan ajan. Vaikka kirjojen sävyt poikkeavat toisistaan jonkin verran, ei yksikään sarjan osista tuntunut täytekirjalta. Igguldenille ominainen helppolukuisuus oli yhä läsnä. Korpin kannus sisältää luonnollisesti myös Igguldenin toista tavaramerkkiä: mukaansatempaavia historiallisia taisteluita. Hän ei pelkää käsitellä välikohtauksia pitkään ja onnistuu siinä ilman että aiheisiin ehtisi puutua.
Korpin kannus on oiva historiallinen romaani esimerkiksi niille, jotka ovat Bernald Cornwellit jo kahlanneet. Tämä osa on itse asiassa niin itsenäinen, että sen voisi varmasti lukea myös lukematta aikaisempia osia.