Kuudes Sebastian Bergman -kirja jatkaa siitä, mihin edeltäjä Hylätyt yli kaksi vuotta sitten jäi. Vanhoja taidettiin muistella tarpeeksi, kun missään vaiheessa ei ajan kuluminen vaivannut, vaan pääsin hyvin kyytiin ja olennaiset asiat palasivat mieleen vaivatta.
Murharyhmän Vanja on vaihtanut kaupunkia Uppsalaan. Tutkittavaksi tulee törkeiden raiskausten sarja: joku huumaa naisia ruiskulla, vetää säkin päähän ja raiskaa. Kun tapauksia tulee useampi ja kuolemantapauksiakin sattuu, Uppsalan pomo haluaa mukaan parhaan profiloijan – eli Sebastian Bergmanin, jota Vanja inhoaa enemmän kuin ketään muuta.
Vanja palaa takaisin Tukholman murharyhmään, mutta ei saa välimatkaa Bergmaniin, koska murharyhmäkin otetaan mukaan tutkintaan. Inho Bergmania kohtaan on vain painettava mielestä, koska tärkeintä on saada sarjaraiskaaja kiinni ennen seuraavaa uhria.
Itse rikosjuttu on tässä vetävä, mutta edelleen pääosassa on murharyhmän henkilökemioiden ristiveto, jossa ihmiset vihaavat, rakastavat ja himoitsevat toisiaan. Aikaisemmissa osissa vähän huonolle suunnalle lähtenyt Billy alkaa hajota toden teolla, Sebastian Bergman taas onnistuu hillitsemään itseään hämmästyttävällä tavalla.
Vaikka rikos ratkaistaan, kaikki muu jää kesken. Odotan mielenkiinnolla, miten Billyn käy sarjan seuraavassa osassa, ja Bergmanin ja Vanjan suhdekin jää hyvin mielenkiintoiselle tolalle.
Itse juonessa ei ole mitään yhteyttä aikaisempiin osiin, mutta murharyhmän keskinäisten kuvioiden kannalta ei valitettavasti ole kuin yksi oikea ratkaisu: lukea nämä kirjat alusta, oikeassa järjestyksessä. Suuri harmi se ei ole, sillä sarja on hyvä. Mies joka ei ollut murhaaja, siis.