Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nykyään korealainen populaarikulttuuri on suositumpaa kuin koskaan, joten ei ihme, että suosio alkaa näkyä myös suomalaisessa kirjatarjonnassa. Uusin tulokas on Fanni Kolisevan Korean syndrooma, joka pyrkii tarkastelemaan, miltä korealainen todellisuus näyttää populaarikulttuurin kääntöpuolella. Vastaako tv-draamojen romanttinen mielikuva todellisuutta lainkaan, ja miltä näyttää poptähteys kimaltelevien kulissien takana?
Mietin hetkisen, kannattaakohan Kolisevan kirjaan tarttua ollenkaan, sillä tuoreessa muistissa on vielä Minja Mäkilän K-pop : Unelma huomisesta, ja oletin kirjojen käsittelevä enimmäkseen samoja asioita, eli korealaisen viihdeunelman kääntöpuolta. Kirjat kuitenkin osoittautuvat hyvin erilaiseksi. Siinä missä K-pop : Unelma huomisesta on aika perinteinen tietokirja siitä, miten K-pop valloitti maailman, minkälaista idolien elämä on ja miten korealainen musiikkiteollisuus toimii, Korean syndrooma on hyvin henkilökohtainen kertomus opintovuodesta Etelä-Koreassa ja siitä miten odotukset ja todellisuus eivät aivan kohtaa.
Kirjan nimi on hauska ja se juontuu termistä ”Pariisin syndrooma”, jota erityisesti japanilaiset turistit kokevat vieraillessaan Pariisissa. Syndrooma ilmenee yleensä voimakkaana pettymyksenä, kun Pariisin todellisuus ei vastaa heidän idealisoitua kuvaansa kaupungista. Tämä on sen verran yleinen kokemus, että turistiparoille on tarjolla jopa oma auttava puhelin. Mikään nihkeä valituskirjelmä Korean syndrooma ei kuitenkaan ole, pikemminkin kevyen humoristinen katsaus kulissien taakse. Kirjassa käytetään viitekehyksenä korealaisia tv-sarjoja, mikä on ihan kiinnostava näkökulma sinänsä, sillä se, miten asiat halutaan esittää kertoo omalta osaltaan paljon myös kulttuurista.
Mainittakoon tässä esimerkkinä korealaisen yhteiskunnan jyrkät luokkaerot, jotka näkyvät erityisesti chaebolien suurena vaikutusvaltana yhteiskunnassa. Chaebolit ovat perheomisteisia yrityskonglomeraatteja, jotka käytännössä hallitsevat Etelä-Korean taloutta. Samsung, Hyundai ja LG ovat nuorison unelmatyöpaikkoja, jos elämässä haluaa edetä ylöspäin, mutta käytännössä yritysten huippupestit pysyvät sukujen tiukassa hallinnassa. Myös televisiodraamoissa yritysten valta-asema on näkyvässä roolissa. Toimitusjohtajat kuvataan kylminä ja sydämettöminä miehinä, kunnes köyhemmän perheen eloisa tytär tupsahtaa heidän elämäänsä sattumusten kautta, Koliseva kuvaa.
Romanttista tai ei, korealaisen yhteiskunnan ongelmakohdat paljolti kiteytyvät juuri tähän, rikkaiden ja köyhien kuilun levenemiseen. Nuorten valtavat koulutuspaineet, kauneuskirurgian suosio ja jatkuva kilpailu sekä vaadittuun muottiin sopeutuminen ovat yhteiskunnassa jatkuva stressin aihe. Naisten oikeudet ja alhainen syntyvyys ovat niin ikään tapetilla ja Etelä-Koreassa valtaisan kiistelyn aihe. F(X)-tyttöbändin jäsen Choi Jin-ri puhui ensimmäisten joukossa avoimesti mielenterveysongelmista ja naisten oikeuksista, mikä johti vuosikausien nettikiusaamiseen ja lopulta itsemurhaan. Äärimmäinen esimerkki kenties, mutta feministiksi julistautuminen vaatii Etelä-Koreassa oikeasti kanttia. Vaikka nettikeskustelut leiskuavatkin, arjessa feminismi ja vähemmistöjen oikeudet eivät kuitenkaan näy, koska asiasta ei haluta puhua sen herkkyyden vuoksi, Koliseva varmistaa.
Yhteiskunnallinen todellisuus on kuitenkin puskemassa esiin yhä voimakkaammin myös viihteessä. Perinteinen romantiikkaa korostava kerronta ei ole enää niin suosittua, ja nykyään on yhä suurempi halu kohti realistisempaa kerrontaa, jossa heijastuu myös raadollisempi näkemys yhteiskunnasta ja ihmissuhteista. Omasta mielestäni juuri tämä onkin nykyaikaisen korealaisen viihdekuvaston viehätys; länsimaalaiset elokuvat onnistuvat harvoin yllättämään tylyydellään tavalla, jota korealaiset elokuvat tekevät.
Näiden pohdintojen lomaan lomittautuvat myös Kolisevan arkisemmat sattumukset, joita väistämättä tulee eteen kaikille ulkomaaneläjille. Vessa tukkeutuu nolosti, arkisia väärinymmärryksiä sattuu, eivätkä treffitkään suju ihan suunnitelmien mukaan. Tosielämä harvemmin noudattelee viihteestä tuttuja konventioita, ja lopputulos ei välttämättä ole sellaista seikkailuhenkistä draamaa kuin odottaisi.
Tämä on oikeastaan pienoinen ongelma koko kirjalle. Matkakertomukseksi teoksessa on aika vähän tapahtumia, ja tietokirjana se on hyvin kevyt. Jos korealaisesta viihteestä ja kulttuurista on aikaisemmin tullut luettua, niin tässä kirjassa tuskin tulee eteen hirveästi uutta tietoa. Kirjaan olisi esimerkiksi voinut ujuttaa mukaan tietolaatikoita, joissa olisi vaikka syvennytty analysoimaan jotain tv-sarjoja hieman pintaa syvemmältä. Vaikka kirjassa mainitaankin lukuisia sarjoja, niin ne jäävät enimmäkseen muutaman lauseen pintapuolisiksi huomioiksi, mikä on sääli.
Jäin myös ihmettelemään miksi korealaiset elokuvat jäivät kokonaan käsittelyn ulkopuolelle. Itselleni korealaiset elokuvat ovat tutumpia kuin sarjat, joten olisin ihan mielelläni lukenut näiden kahden tarinankerrontamuodon yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista. Silti, jos aihepiiri on vieras niin Korean syndrooma on ihan hyvä ensimmäinen askel aiheen pariin. Kokeneemmille suosittelen Mäkelän kirjaa K-pop : Unelma huomisesta.