Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ranskalaisen Éric Vuillardin (s. 1968) nimi on tullut tutuksi, mutta kirjoihin en ole vielä perehtynyt. Tartuin nyt ensimmäisenä tähän tuoreimpaan suomennokseen, joka yhdistää yksiin kansiin kaksi teosta. La guerre des pauvres (2019) on Vuillardin tuorein teos ja Congo (2012) vähän varhaisempi. Molemmat ovat Lotta Toivasen suomennoksia ja pituudeltaan sen verran lyhyitä, että käy järkeen laittaa ne samaan niteeseen.
Vuillard on erikoistunut historiallisiin aiheisiin. Kongo kertoo vuoden 1884 Berliinin konferenssista. Tämä Portugalin koollekutsuma ja Saksan kanslerin Otto von Bismarckin järjestämä konferenssi tunnetaan saksaksi nimellä Kongokonferenz. Mukana olivat Afrikan suuret siirtomaavallat Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Saksa ja Portugali ja kymmenen pienempää eurooppalaista toimijaa. Konferenssin tuloksena syntynyt sopimus oli Afrikan valloituksen virallistaja. Euroopan valtiot sopivat, miten Afrikkaa valloitetaan ilman että eurooppalaisten tarvitsee sotia keskenään valloituksistaan.
Kongo oli tietenkin aivan erityinen tapaus Afrikassa. Kongon allas, Kongojoen valuma-alue, kiinnosti monia Euroopan valtioita. Se on Afrikan luonnonvaroiltaan rikkaimpia ja monimuotoisimpia alueita. Jostain syystä kävi niin, että Kongo päätyi Belgian kuninkaan Leopold II:n yksityisomaisuudeksi. Ei siis Belgian siirtomaaksi, vaan kuninkaan henkilökohtaiseksi omaisuudeksi (aiheesta lisää – ja kuivemmin – kertoo vaikkapa David van Reybrouckin Kongo).
Vuillard kuvaa konferenssia, sen osallistujia, sitten Kongoa. Tekniikkana on poimia yksittäisiä henkilöitä ja kertoa asioista nopeasti, luonnosmaisesti, heidän näkökulmastaan. Vuillard yhdistelee tieto- ja kaunokirjallisuutta. Kirjastossakin tämä teos on luokiteltu kaunokirjallisuuteen, mikä on mielestäni aivan oikea ratkaisu, mutta tausta on kuitenkin vahvasti faktoissa.
Sillä tavoin käden leikkaamisesta tuli sääntö ja silpomisesta tapa. Joskus kuulee kerrottavan, että Fiévez oli ollut Joseph Conradin esikuva, kun hän kirjoitti Pimeyden sydämen Kurtzin hahmon. Mutta tosielämän Fiévez oli paljon pahempi. Fiévez oli kaikkia kurtzeja, kaikkia tyranneja ja kaikkia kirjallisuuden sekopäitä kauheampi. Fiévez oli todellinen nujerrettu sielu. Kuka hän oli? Yksi niistä murhamiehistä, joita käytetään, yksi niistä hulluista lapsista, jotka suuri koneisto palkkaa töihin.
Vuillard onnistuu tekniikallaan piirtämään kammottavan kuvan eurooppalaisen siirtomaavallan lähtökohdista ja siitä, mitä se valta kauhistuttavimmillaan Afrikassa oli. Sivuja ei tarvita paljon, sillä tämä ei ole mikään kattava historiikki. Kongo on pieni teos, joka laajenee mittaansa suuremmaksi.
Köyhien sota sijoittuu 1520-luvun Saksaan, jossa palavasieluinen saarnaaja Thomas Müntzer vastustaa niin katolista kirkkoa kuin Martin Lutheria. Uskonpuhdistus oli jo valmiiksi herättänyt levottomuutta talonpoikien keskuudessa. Müntzer liittyi kapinaan ja sai talonpojat taistelemaan tasa-arvoisen Jumalan valtakunnan puolesta. Müntzer puhuu lukutaidottomalle rahvaalle ymmärrettävää kieltä.
Vihollisia ilmaantuu heti. Mansfeldin kreivi Ernst uhkaa panna rautoihin kaikki alamaisensa, jotka menevät Allstedtiin kuuntelemaan Müntzeriä. Sillä työläiset, käsityöläiset, kokonainen oppimaton kansanosa, porvaritkin, rientävät kilvan häntä kuulemaan. Sanaa halutaan kuulla saksaksi, halutaan vihdoin tietää, mitä meille on iän kaiken kerrottu oudolla vieraalla kielellä. Jo riittää pelkkä amenen hokeminen ja ritirampsut, joista kukaan ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Ei ole Jumalan pilkkaa, että pyytää häntä nätisti puhumaan meille meidän omalla kielellämme.
Tähän Müntzer ei kuitenkaan tyydy, etenkin kun vallanpitäjät häntä vastustavat. Müntzer on jyrkkä tasa-arvon kannattaja, joten häntä eivät kreivit pompota. Hän vaatii, että ruhtinaiden pitää pelottelun sijasta ansaita kansan rakkaus. Muuten miekka otetaan heiltä pois ja annetaan vihaiselle kansalle. Lopulta Müntzerin sanoma on yksiselitteinen: ”Jumalattomat hallitsijat pitää tappaa”. Se sytyttää kapinan roihuun.
Tietäähän sen, miten siinä lopulta käy. Ei ole tasa-arvon ja Jumalan edessä samanarvoisten ihmisten valtakunnan aika vielä 1520-luvulla, kun ei ole ihan vielä 2020-luvullakaan. Köyhien sota kuvaa Müntzerin lisäksi uskonpuhdistuksen ja kapinoinnin vaiheita laajemmin, alkaen John Wydcliffestä Englannissa ja Jan Husista Böömissä. Nämä pohjustavat hyvin Müntzerin vaiheita.
Esipuheessaan Vuillard toteaa, miten ”pinnanalainen tarina [tuntuu] silti kertovan siitä, miten meidän murheemme yhä vain jatkuvat, kuten myös pyrkimyksemme saada ne loppumaan”. Siirtomaiden sorron kuvaus ja 1500-luvun talonpoikaiskapina ovat pintapuolisesti erillisiä aiheita, mutta ei tässä kovin syvältä tarvitse raaputtaa, kun näissä tarinoissa näkee jo yhtäläisyyksiä. Hyvin nämä yhteen sopivat. Lotta Toivasen suomennokset ovat totutun laadukkaita ja sujuvaa tekstiä. Lienee syytä perehtyä Vuillardin tuotantoon laajemminkin.
