Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Esikoisteoksellaan Perno Mega City huomiota herättäneen Noora Vallinkosken (s. 1981) toinen romaani Koneen pelko tapahtuu paljolti tehtaiden ympärille rakentuneessa Aukon lähiössä. Tehtaat ovat enimmäkseen jo ulkomailla. Työpaikkoja ei ole enää jäljellä, on vain epämääräinen toivottomuus ja juuttuminen tutuille seuduille.
Nousu, kukoistus ja alasajo mahtuvat yhden ihmisen elinaikaan. Se, minkä piti olla ikuista, kestikin vain silmänräpäyksen. Jäljelle jääneet uskovat tehtaiden elpymiseen, he muistelevat niitä päiviä, kun mies oli tuotannon perusyksikkö. Nykyään mies ei ole enää mitään, nykyään on tietoyhteiskunta ja palvelusektori.
Kirjan pääosassa on Johanna, joka jättää Aukon ja lähtee muualle. Taakse jäävät isä ja veli. Isä on työmies, ei sentään työtön: kun miehet kokoontuvat Aukon keskusaukiolle, isä voi kyllä ottaa miesten seurassa oluen, mutta hän ei istu aukion mutteripenkeillä. Hän seisoo. Jääkiekkoa nuorempana pelannut veli on nykyään lähinnä hukassa ja jättää ammattikoulun kesken. Äiti on jättänyt perheen jo aikaisemmin; Johannan suhde äitiin on kautta linjan vähän hankala.
Johanna menee lukioon ja päätyy yliopistoon opiskelemaan. Kotona on opittu, ettei opiskeleminen kannata; isä ja veli ovat olleet olemisen malleina. Johannan on kuitenkin opittava selviämään toisenlaisessa maailmassa, jossa olemisen ehdot ja tavat ovat erilaisia. Jere on käytännössä lukutaidoton, Johannan pitäisi selviytyä akateemisessa maailmassa, jonka tavat ovat hänelle täysin vieraita.
Rakenteeltaan Koneen pelko on sirpaleinen ja hyppelehtivä. Se heilahtelee aikatasolta toiselle, näyttäen väläyksen sieltä ja toisen täältä. Tyylissä on paikoittain jopa runollisia piirteitä. Kieli on kiehtovaa. Romaani esittelee Johannan lapsuuden käänteitä, opiskeluelämää ja maailman muuttumista. Johannan lapsuus sijoittuu 1980-luvulle ja nuoruusvuodet 1990-luvun ja 2000-luvun alun vaihteeseen. Tätä aikaa eläneille on tarjolla nostalgisia hetkiä.
Kaunokirjallisuuden yleisen keskiluokkaisuuden keskellä on aina virkistävää, kun kirjoitetaan duunarinäkökulmasta. Etenkin taiteilijoista kirjoitetaan suhteettoman paljon (luen parhaillaankin kirjaa, jossa pääosissa ovat kirjailija ja kuvataiteilija). Duunareista ja duunariperheistä akateemiseen maailmaan ponnistaneista nuorista on vähemmän kirjoja. Koneen pelko tarkastelee kiinnostavasti muuttuvaa maailmaa duunarinäkökulmasta.
Yleisellä tasolla Vallinkoski esittää hyviä huomioita niin kutsuttujen miesten töiden katoamisesta ja työläisten taipumisesta globaalin kvartaalitalouden jalkoihin. Aukon miehille ei ole oikein paikkaa nykymaailmassa, mutta johonkin heidänkin on kuitenkin sovittava. Mutta minne? Jerelle Vallinkoskella ei ole tarjota kovin herkullista tulevaisuutta.
Koneen pelko on mielenkiintoinen, taitavasti tehty kirja.
