Lauri Hokkanen: Kommunismin teloitettu unelma : Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia

Kommunismin teloitettu unelma

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Entinen taistolainen vetää kerälle punaista lankaa: kuinkas nyt näin kävikään aatteelle ja ennen kaikkea aatteelle kaikkensa antaneelle Seppo Toiviaiselle (1944–2005). Aate osoittautui mahdottomaksi toteuttaa, se kuoli, niin uupui myös yhteiskuntatieteiden tohtori Toiviainen. Hänen kauttaan Lauri Hokkasen kirja etenee ja saa luettavan inhimillisen muodon, muuten pelkkä tutuntuntuinen teorian ja historian kertailu olisi karkottanut tämän lukijan untenmaille.

”Toiviainen heräsi eräänä aamuna ’hullun vuoden aikana’ ja tunsi olevansa kommunisti ja marxisti.” Upseerin poika.

Herätys johti hiljalleen Taisto Sinisalon vahtikoiraksi ja taistolaisuuden teoreetikoksi, Tutkijaliiton perustajaksi ja kansanedustajaksi. Yhdeksi napamiehistä, joka Tiede & edistys -lehdessä lasketteli:

– – – olen kasvanut siihen [aatteeseen] kiinni inhimillisesti, sosiaalisesti, kollektiivisesti, historiallisesti.

Kun sitten aikanaan tulee aika, kun kaikki on loppu, murskana oma puolue kahtia jakautunut, hajonnut eikä kaiken päämajaa eli Neuvostoliittoa ole, elämä onkin tyhjää täynnä. Pääsemme kirjassa teorioista ja puoluehistorioista pois katsomaan mikä mies sisimmiltään oli Seppo Toiviainen.

Myöhemmin hän on arvioinut, että lopulta syvään masennukseen vajoaminen ja tolkuton ryyppääminen olivat olleet seurausta kommunistisen puolueen hajoamisesta.

Niinhän siinä kävi, alkoholismi otti kurkkuotteen, eivätkä siinä sitten mitkään Tervalammen huoltolaitoksen hoidot ja työskentelyjaksot lopulta auttaneet. Puoluehommat jäivät, vaikka vielä 1987 hän suostui presidentin valitsijamiesvaalien ehdokkaaksi, kun pyydettiin:

223 pirkanmaalaista äänesti viimeistä palvelustaan puolueelleen tekevää, henkisesti rapakunnossa olevaa alkoholistia.

Kommunismin teloitettu unelma on sikälikin mielenkiintoinen kirja, koska kirjoittaja Hokkanen itse on tallannut samoja polkuja taistolaisuuden sisäkehillä ja kokenut myös alkoholin haittavaikutukset yhdessä ja erikseen Toiviaisen kanssa. Kirjoittajalla on ikään kuin samaistumisetu puolellaan asioiden ytimeen: ”Jatkoin toimintaani Moskovan rahoituksella…”

Kirjassa ei juuri hyssytellä eikä kierrellä tosiasioita, tunnustetaan suoraan tuokin NKP:n ja Moskovan juoksupoikana ja palkkalistoilla olo. Tosin on hyvä huomata Tiedonantaja-lehden teilaus Lauri Hokkasen edellisestä kirjasta Kenen joukossa seisoin.

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...