Liu Cixin: Kolmen kappaleen probleema

Kolmen kappaleen probleema

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kiinalaisen Liu Cixinin vuonna 2007 ilmestynyt romaani päätyi tietoisuuteeni ja lukulistalleni vuoden 2014 englanninnoksen ja viimeistään vuonna 2015 tulleen Hugo-palkintovoiton myötä. Senkin jälkeen vaadittiin vielä vuonna 2018 ilmestynyt suomennos, että kirja pääsi luettavaksi, mutta olipahan odotuksen arvoinen!

Kolmen kappaleen probleema on kovaa scifiä, jossa valtaosa päähenkilöistä on fyysikoita ja taustalla on perinteinen fysiikan ongelma, jossa kahden toisiinsa vaikuttavan kappaleen liikkeet on verrattain helppo laskea ja ennustaa, mutta kolmannen kappaleen lisääminen tekee yhtälöistä mahdottomia ratkaista.

Kirja ponnistaa liikkeelle 1960-luvulta ja Kiinan kulttuurivallankumouksesta, jossa Ye Wenjien fyysikkoisä saa surmansa taantumuksellisena intellektuellina. Ye Wenjie pelastuu vainoilta työkomennuskuntaan Sisä-Mongoliaan ja pystyy suuntaamaan mielenkiintonsa isänsä jalanjäljissä fysiikan pariin.

2000-luvulla tutkija Wang Miao kehittelee nanomateriaaleja, kun ensin hänen kameransa kennolle ja lopulta hänen silmiinsä ilmestyy numeroita, lähtölaskenta. Wang saa varoituksen: hänen on lopetettava tutkimushankkeensa, muuten seuraa jotain kamalaa.

Huipputieteilijöiden mystisiä itsemurhia tutkivat poliisit ottavat Wangiin yhteyttä ja haluavat hänen soluttautuvan epäilyttävään tiedeyhdistykseen, joka on jotenkin liitettävissä itsemurhiin. Asiaan liittyy myös verkkopeli, jonka virtuaalitodellisuusmaailmassa pohditaan omituisen maailman arvoituksia.

Melkoiset ainekset. Kirjan juonessa on sen verran käänteitä, että on parempi, jos ei tiedä liikaa etukäteen. Juttu on hyvin kiinnostava ja yhdistelee kiehtovalla tavalla Kiinan lähihistoriaa ja kulttuurivallankumouksesta ponnistavia motivaatioita, jotka heijastuvat tähän päivään ja käsillä olevaan hyvin akuuttiin ongelmaan, joka tieteilijöiden itsemurhia aiheuttaa.

Iso kiitos Aulalle siitä, että kääntäjäksi on saatu Rauno Sainio, joka on kääntänyt teoksen suoraan kiinasta ilman välikieliä. Toivottavasti Muistoja planeetta Maasta -trilogian kaksi seuraavaa osaa saataisiin pikaisesti suomeksi.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...