Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tässä kirjassa on kolme erillistä pienoisromaania. Amras (1964) ilmestyi pian esikoisromaani Frostin jälkeen ja samaan varhaisten pienoisromaanien sarjaan kuuluvat myös Kortinpeluu (1969) ja Kävely (1971).
Aiheet ovat Bernhardille ominaisia. Amras kertoo veljeksistä, joiden piti tehdä itsemurha yhdessä vanhempiensa kanssa. Vanhemmat ovat nyt kuolleet, mutta veljekset ovat eristyksissä enonsa tornissa Amrasissa, taistellen hulluutta vastaan.
Kortinpeluun päähenkilö on lääkärinoikeutensa menettänyt lääkäri, jolla on ollut tapana pelata korttia, wattenia, paikallisessa kuppilassa. Ajuri, yksi pelikavereista, on nyt saapunut lääkärin luokse houkuttelemaan tätä pelaamaan, mutta koko tarinan ajan lääkäri inttää vastaan ja perustelee, miksei enää koskaan pelaa wattenia.
Kävelyssä kertoja kävelee ystävänsä Oehlerin kanssa ja keskustelee – tai Oehler lähinnä saarnaa – enimmäkseen yhteisestä ystävästä Karrerista, joka on mennyt hulluksi, aivan peruuttamattomasti. Oehler ei, totta puhuakseni, vaikuta juurikaan sen tervejärkisemmältä.
Bernhard ei kappalejakoa tunne, vaan teksti vyöryy marginaalista marginaaliin vailla armoa. Kävely varsinkin käy raskaaksi, kun kuvataan keskustelua, jossa kuvataan keskustelua, tähän tapaan:
Se että asiat ja asiat itse ovat vain niin sanottuja, jos tarkkoja ollaan, vain niin sanottuja niin sanottuja, sanoo Karrer, Oehler sanoo, on tämän pohjalta itsestään selvää.
Toki Bernhardin tyyli istuu oivallisesti sisällön mielenvikaisuuteen. Teksti on raskasta, mutta jollain omituisella tavalla myös aika kiehtovaa.
Suomentaja Tarja Roinila on jälleen kerran tehnyt Bernhardin parissa erinomaista työtä ja mikä mukavinta, avaa tätä työtä ja Bernhardin teosten merkitystä oivallisissa jälkisanoissaan. Kiitos siitä.
