Sarah Lotz: Kolme

Kolme

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

12. tammikuuta vuonna 2012 kolme lentokonetta tippuu ja jokaisesta onnettomuudesta jää henkiin vain yksi eloonjäänyt, kaikki pieniä lapsia. Neljännen koneen tippuessa salaliittoteoriat ovat valloittaneet sosiaalisen median kaikki kolkat ja maailma odottaa kauhulla vielä yhtä eloonjäänyttä. Mitä kaikki oikeasti tarkoittaa?

Kolme on kuin musta laatikko ja pelottavan todentuntuinen. Kuin lukisi huippusalaisia FBI-kansioita, jotka eivät kuuluisi tavallisen ihmisen käsiin. Kolme on haastavasti aivan uudenlainen kirja. Kirja koostuu raporteista, haastatteluista ja nettikeskusteluista. Kirjan kerronta on modernin erilainen.

Kolme avautuu pikkuhiljaa eikä mitään voi ennakoida. Kuitenkin itse tarina jää etäiseksi ja jännityksen luominen hieman vajaaksi. Suosittelen kuitenkin kaikille salaliittoteorioihin hurahtaneille.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...