Cecilia Samartin: Kolibri

Kolibri

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Niin kuin kaikki muutkin Cecilia Samartinin kirjoittamat teokset, myös Kolibri puhuttelee lukijaansa kauneudellaan ja puhtaudellaan. Kirja on täynnä värejä ja inhimillisyyttä, joka kumpuaa yhteydestä kahden ihmisen välillä.

Rannikkovartiostossa työskentelevä Pete Murphy on partiossa parhaan ystävänsä Alin kanssa, kun kuulee radiosta, että joku on hypännyt läheiseltä sillalta alas kuohuvaan mereen tarkoituksenaan päättää oma elämänsä.

Uhkarohkea pelastusyritys tuo unohdettuja muistoja niin Peten kuin hypänneen naisen, Bethany Franconkin mieleen. He huomaavat kuinka yhdessä jaetut kokemukset muokkaavat ihmistä ja avaavat uusia ovia elämään mahdollistaen anteeksiannon ja toivon syttymisen.

Kirjailija Cecilia Samartin on kotoisin kotoisin Kuubasta, mutta asuu Yhdysvalloissa työskennellen psykoterapeuttina. Samartin tuo kirjoissaan kauniisti esille oman kulttuurinsa värejä ja arvoja. Tämän kirjan kohdalla ei nimikään ole tuulesta temmattu, sillä kolibrit kulkevat läpi kirjan tuoden iloa ja lämpöä ympärilleen. Monella tasolla etenevä Kolibri on kirja, jota suosittelen lämpimästi kaikille.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...