Sinikka Huuskon toinen runokokoelma Kokonaan kertoo rakkaudesta, joka lienee runouden aihe numero yksi. Voiko siitä sanoa enää mitään uutta? Miksipä ei, kyllähän sanoja voi asetella tavoilla, joita ei ole ennen nähty, vaikka näin tutun aiheen ympärillä pyöritäänkin.
Epäilemättä, olet siinä, kokonaan
on painettava silitysraudalla rinta hiljaiseksi
olla kuin tulppaanit, lyhyen hetken täysin suunniltaan
Huuskon kielikuvat ovat paikoin hyvinkin värikkäitä. Minua ilahdutti suuresti kirjan takakanteenkin nostettu ”riehuu kuin tappamisen makuun päässyt / keiju lähteen äärellä”, joka ei ole ihan tavanomaisinta rakkausrunojen kuvastoa. Kokonaan ei olekaan erityisen hempeä runokokoelma ja kuten takakansikin sanoo, kuvaa rakkautta, joka on ”pelottavaa, ihanaa ja järkyttävää”.
Sehän toimii. Tämä on tulenpalavaa, heittäytyvää, hullua rakkautta. Rakkauden lisäksi puhutaan myös kuolemasta. ”Koiperhosten hiljainen valtakunta, niiden / ennustamattomat liikkeet, vuosien hyödytön tutkinta”, Huusko hallitsee myös alakulon ja hiljaisen vaipumisen kielen. ”Syksy, sen melankolia, kuin peiliin / kirjoitettu venäläinen törkeys”.
Kokonaan ei ole vaikea runokokoelma. Sen kieleen on helppo päästä kiinni, runoissa on mielenkiintoisia kuvia ja värikkäitä ilmauksia. Toisaalta teksteissä on syvyyttä ja pureskeltevaa, kokoelma ei tyhjene kertaselailulla. Kannattaa siis perehtyä Huuskon runoihin; molemmat tähänastiset kokoelmat, tämä ja esikoiskokoelma Suolaruusu, ovat tutustumisen arvoisia.