Mauri Kunnaksen kirjat tuntuvat kestävän aikaa erinomaisesti. Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa ja Suuri urheilukirja olivat suuria suosikkejani aivan varhaislapsuudessani, ja nyt kun katselen uudestaan kohti Koiramäkeä, on viehätys lähes ennallaan. Niin paljon löydettävää on jokaisessa Kunnaksen kuvassa, niin paljon kiehtovaa tietoa ja historiaa. Siksi olenkin innoissani, kun nyt käsissäni on Koiramäen tarinat, viiden Koiramäki-kirjan yhteisnide, josta varmasti riittää omalle jälkikasvullenikin ajanvietettä ja sisällökästä hupia vielä vuosiksi eteenpäin.
Koiramäen tarinoiden kansien välistä löytyvät aiemmin julkaistut Koiramäen talossa (1980), Koiramäen lapset kaupungissa (1987), Koiramäen talvi (1988), Koiramäen joulukirkko (1997) sekä Koiramäen lapset ja näkki (2007). Ne vievät lukijan jonnekin Hämeen tai Varsinais-Suomen paikkeille 1800-luvun puolessa välissä. Kunnas on ottanut kirjoja varten pedantisti selvää siitä, miten elämä siihen aikaan kulki. Esipuheessaan hän kertoo, kuinka hän yllättyi siitä, kuinka kiehtovaa ja mukavaa lastenkirjojen tekeminen olikaan. Ja tämän tekemisen ilon ja lämpöisen huumorin hän kirjojensa sivuilla kerta toisensa jälkeen onnistuu myös välittämään.
Kuten todettua, vallankin varhaisemmat Koiramäki-kirjat olivat minulle jo entuudestaan läpikotaisin tuttuja, mutta ehkä jotain uuttakin löydettävää silti edelleen jäi. Koiramäen tarinoista ei ole mitään pahaa sanottavaa (no jaa, ehkä herra Hakkaraisen monta näyttäytymistä Koiramäen lapset ja näkki -kirjassa vähän ärsyttivät). Ne ovat edelleen kotimaisen lastenkirjallisuuden ehdotonta kärkeä. Suosittelen!