Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Välillä on viihdyttävää tarttua dekkariin, jossa ei tarvitse pohtia yhteiskunnan vääryyksiä tai silmitellä väkivallan julmuutta, vaan voi hyvillä mielin keskittyä murhajuonen selvittelyyn ja ajankuvaukseen. Juuri tällainen kirja on Kohtalokas Leningradin-matka.
Panteleimon, joka on eläkkeellä oleva Oulun hiippakunnan metropoliitta eli ortodoksinen piispa, on kirjoittanut jo kaksi dekkaria Koskijärven maisemista, Murha kirkonkylässä (2011) ja Murha näyttämöllä (2013). Uudessa kirjassa on mukana monta tuttua hahmoa, etunenässä tietysti ihastuttavan marplemainen Elisabet Urhonen, eläkeläispoliisi Aulis Urhosen puoliso.
Nyt koskijärveläisyhteisö matkustaa Leningradiin, kun osuuskaupan hoitaja Sergei Huttu järjestää sinne bussimatkan. Mukana on muutama uusikin kyläyhteisön jäsen, kuten herttainen farmaseutti Kersti Ahla ja vähän salamyhkäinen asianajaja Juha Vuorio. Seurue katselee vaikuttuneena kaupungin taideaarteita, ihmettelee museoiksi muuttuneita kirkkoja, syö hyvin ja juokin vähän välillä. On tuskin päästy takaisin yli Suomen rajan, kun yksi seurueen jäsen, kaikkia enemmän tai vähemmän ärsyttänyt valittaja Ester Hämäläinen, kuolee linja-autoon, ja kotiin saavuttua ruumiinavauksessa aletaan epäillä murhaa. Tapauksen parissa ryhtyvät selvitystöihin vanhat tutut poliisit, komisario Palokoski ja konstaapeli Särkkä, ja tutkimuksissaan he joutuvat huomaamaan, että monellakin kyläläisellä on salattavaa menneisyydessään. Onneksi Elisabet-rouvalla on valokuvamainen muisti ja terävä havaintokyky…
Jollain tavalla Kohtalokas Leningradin-matka muistuttaa minusta kesäteatterinäytelmää: tunnelma on murhatapauksesta huolimatta idyllinen, ja tapahtumat kulkevat letkeästi. Kirjassa eletään 1960-luvun alkupuolta, ja ajankohdan kuvaus onkin onnistunutta. Ei tietokoneita, kännyköitä ja tuskin televisioitakaan, mutta kirkonkylän puhelinkeskus on sentään juuri automatisoitu. Panteleimonin kieli on enimmäkseen sujuvaa ja mukavasti kuvailevaa; muutaman kerran olisi tosin ollut hyvä jättää lainausmerkit pois fraasien ympäriltä, jottei lopputulos näyttäisi amatöörimaiselta. Juoni onnistuu olemaan paikoitellen melko jännittäväkin, vaikka syyllinen on helpohko arvata jo varhaisessa vaiheessa. Luin tämän kirjan kuitenkin nopeasti ja ihan tyytyväisenä Panteleimonin kehitykseen rikoskirjailijana.
