Sissi Kuntsi: Klo 17.23

Klo 17.23

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Aluksi pakollinen sisältövaroitus: jos etsit tyynen iloiseksi tekevää lukemista, lue jotain muuta. Klo 17.23 on nimittäin kaikessa esteettisyydessään ja tyylikkyydessään häiritsevä kirja, eivätkä sen kysymykset päästä lukijaa helpolla. Lopputuloksena on kuitenkin merkillisen ehjä lukuelämys, joka herättää paljon ajatuksia meillä harvemmin käsitellystä aiheesta.

Sissi ja Juhana ovat keski-ikäinen pariskunta, jotka ovat löytäneet toisensa netistä. Voisi kai sanoa, että tavanomaisesti Tinderin kautta. Kumpikin on jo elänyt normaalia elämää hyvänlaisen pätkän; heillä on lapsia ja lapsenlapsia ja ammatit ja työurat. Mutta siihen tavanomaisuus sitten päättyykin. Jo suhteen rakkaudentäyteistä alkua varjostaa Juhanan vaarallinen sairaus: hän on saanut työmatkallaan parantumattoman aivokuumeen, joka pala palalta nävertää hänen elämäänsä.

Pariskunta pystyy vielä tekemään vertauskuvallisestikin hienon häämatkan, sillä vaikka he eivät ole uskonnollisia, he kävelevät peräti sadan kilometrin mittaisen häämatkan Espanjan Santiago de Compostelaan; perinteen mukaan on käveltävä tuo matka saadakseen syntinsä anteeksi.

Olimme varustautuneet kulkemaan viiden kilometrin päivävauhtia, se tuntui realistiselta huomioiden kipusi ja kuntosi. Lopulta parhaimpana päivänä kävelimme viisitoista. Loppumatkasta oksentelit kivusta ojanpenkalla ja kerran pyörryit.

Mitä pidemmälle Juhanan sairaus etenee, sitä määrätietoisemmin hän haluaa päättää itse kuolemastaan, joka lähestyy vääjäämättä. Kivut repivät ruumista ja sielua, muisti takkuilee. Hän saa avukseen lääkärin, joka pohtii viileän objektiivisesti tilanteen mahdollisuuksia: 10 000 euron eutanasia Sveitsissä ei ole mahdollinen, mutta eräänlainen avustettu itsemurha on, kunhan se on videoitu ja muutenkin dokumentoitu niin tarkkaan, ettei kukaan voi epäillä Sissiä puolisonsa surmaamisesta.

Kuolinpäivä päätetään heinäkuun yhdeksänneksi, Juhana kertoo siitä vähitellen kaikille läheisimmilleen, ja Sissi ymmärrettävästi kipuilee, kärsii ja rakastaa yhtaikaa. Ehkäpä nämä Sissin taitavasti ja rehellisesti kuvatut tunteet ovat kirjan koskettavinta antia, sillä vaikka hänen äärimmäisen vaikeaan tilanteeseensa on melkein mahdoton samastua, ovat hänen vihansa, pettymyksensä ja katkeruutensa ja samalla puhdasmielinen rakkautensa selkeästi lukijan ulottuvilla:

Ei ollut mitään paikkaa maailmassa, joka olisi ollut enemmän koti kuin se suoja, joka olimme toisillemme.

Kuten arvata saattaa, tätä kirjaa ei ollut helppo lukea, ja kuitenkin se oli suuresta tuskasta puristettu pieni helmi. Se tarttuu rohkeasti itsemurhan etiikkaan: tekoa ei todellakaan tuomita, koska Juhanan elämä on murtunut käsittämättömän kovien kipujen ja muistiongelmien takia. Se ei silti vähennä Sissin, jäljelle jäävän, tuskaa ja surua ja henkistä kipua. 

Lue tämä kirja, jos olet rohkea, jos haluat tietää ja kokea enemmän äärimmäisen vaikeasta ja herkästä aiheesta.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 326 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...