Arthur Sackler syntyi perheensä esikoiseksi vuonna 1931. Hän oli erikoislaatuinen ihminen, jonka sinnikkyyttä ja vimmaa menestyä ei voi olla ihailematta. Usean työpaikkansa ohessa hän kouluttautui lääkäriksi. Hänen nuoruusvuosiensa idealismi ja uraa uurtava työnsä psykiatrina kuitenkin muuttuivat maaniseksi kalliiden esineiden keräilyvimmaksi ja omistamisen himoksi.
Arthurin rautaisessa otteessa Sacklerin suku alkoi rikastua lääketeollisuudella. Todellinen vauraus alkoi, kun 1980-luvun alussa suvun lääkeyhtiö onnistui kehittämään morfiinia sisältäneen nieltävän kipulääkkeen.
Menestyksen siivittämänä Sacklerin perilliset jatkoivat kipulääkkeiden kehittelyä. Pian markkinoille tuotiin opiaattipohjainen lääke, jota markkinoitiin turvallisena kipulääkkeenä: OxyContin.
Sacklereiden omistama lääkeyhtiö Purdue Pharma julisti OxyContinin sopivan mainiosti vaarattomaan kipuun. OxyContin oli hyvin addiktoiva lääke, mutta valvontaviranomaiset lahjottiin rahakkailla työpaikoilla, ja lääkärit valjastettiin mukaan kirjoittamaan määrättömästi OxyContin-reseptejä. Sacklerin suku rikastui entisestään.
Vanhan viisauden mukaan mikään lääke ei ole vaaraton, ja jokaisella lääkkeellä on sivuvaikutuksia. OxyContinin aiheuttama tuho on ollut valtavaa, ja Yhdysvalloissa tilannetta kutsutaan opioidikriisiksi. Sen aallot ovat tavoittaneet Suomenkin, sillä kriisin seurauksena Valvira on alkanut tarkkailla opiaattireseptien määrää ja laatua.
Kivun valtakunta on Patrick Radden Keefen hyvin kirjoittama ja taustoittama tietokirja Sacklerin suvusta ja lääkkeestä, jonka vuoksi Yhdysvallat on kriisitilassa. Lääkkeen aiheuttaman tuhon rinnalla kuvataan osuvasti kuinka ääretön vauraus vei mukanaan myös kirkasotsaisen nuoren lääkärin.