Oivalluksien ja kauniin kielen kirja. Shieldsin tyyli kirjoittaa on jotenkin kotoinen ja hän osaa kertoa vaikeistakin asioista kuin äidilliseen tapaan ilman syyttävää sormea.
Kyseessä on kuin elämäkerta, mutta ei kuitenkaan aivan. Kirjan päähenkilönä on Daisy, jonka elämää seurataan omasta ja muiden näkökulmasta. Minä-henkilön äänellä pääsee kuitenkin puhumaan moni muukin.
Tarinaa ja ihmiskohtaloita enemmän vie huomion kieli ja pienet huomiot. Kirjassa on kohtia, joissa yksi lyhyt lause tai repliikki kiteyttää hyvin paljon. Toisinaan kerronta lipuu kuin huomaamatta todesta mielikuvituksen puolelle.
Kivipäiväkirjojen henkilöille tapahtuu suuria muutoksia. Heidän elämänkatsomuksensa, mielipiteensä ja tekonsa muuttuvat hyvinkin merkittävästi. Tästä hyvänä esimerkkinä on Daisyn isä, joka muuttuu pariin kertaan melkein sananmukaisesti eri mieheksi.
Vuoden 1995 Pulitzer-palkinto löysi oikeaan osoitteeseen ja uskon Kivipäiväkirjojen löytävän vielä monen ihmisen lukulistalle.