N. K. Jemisin: Kivinen taivas

Kivinen taivas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

N. K. Jemisinin Murtunut maailma -trilogian kolmas osa Kivinen taivas saattaa päätökseen palkitun fantasiasarjan, joka kuvaa lohdutonta vulkaanisen aktiivisuuden repimää maailmaa (jonka nimi on, tietysti, Tyynimaa). Trilogian ensimmäinen osa esitteli tarinan päähenkilön, Essunin maailmassa, joka oli suistunut tuhoon ja kaaokseen sekä yleisellä että yksityisellä tasolla. Tyynimaa oli juuri revennyt kahtia ja peittymässä vuosisatoja kestävään vulkaaniseen talveen. Palattuaan kotiin Essun löytää pienen poikansa kuolleena, isänsä tappamana. Isä on lähtenyt perheen tytär mukanaan.

Ensimmäinen osa Viides vuodenaika keskittyi esittelemään maailmaa ja orogeenejä, joilla on synnynnäisiä kykyjä aistia ja ohjata mannerlaattojen liikkeitä ja luonnonvoimia. Tämä on Tyynimaassa äärimmäisen tarpeellinen taito, mutta orogeenit ovat silti yhteiskunnan alimmaista pohjasakkaa: parhaimmillaan hyväksikäytettäviä työkaluja, mutta useimmiten heidät vain tapetaan kohdattaessa. Toinen osa Obeliskiportti saattaa Essunin kiinnostavaan, orogeenien hallitsemaan yhteisöön ja esittelee Essunille ja lukijoille aivan uudenlaisia voimia, joista vahvoillakaan orogeeneilla ei ole kunnollista käsitystä. Essunin tytär Nassun nousee myös vahvempaan asemaan. Essun alkaa myös saada käsitystä, miten maailman voisi mahdollisesti pelastaa.

Näistä asetelmista Kivinen taivas alkaa ja on Hugo-palkintonsa arvoinen lopetusosa trilogialle. Sekä Essun että Nassun lähestyvät tahoillaan kysymystä maailman kohtalosta. Onko maailma pelastettavissa? Pitääkö se pelastaa, vai pitäisikö koko roska vain tuhota vieläkin perusteellisemmin? Maailma syvenee entisestään, kun kirjan mystinen kertojaääni kuvaa aikaa tuhansia vuosia ennen nykyistä Tyynimaata. Millainen oli se huikea sivilisaatio, jonka raunioilla Tyynimaa seisoo, ja jonka tekojen seurauksista nykyiset sukupolvet saavat yhä maksaa?

Jemisin on lumoava kertoja. Tarina vetää mukaansa tehokkaasti ja maailma on hyvin poikkeuksellinen. Jemisinin luomat henkilöt pohtivat isoja, syvällisiä kysymyksiä. Maailman pelastaminen ei ole triviaali juttu, joka ilmiselvästi tehdään. Tehtävä on vaikea, sen hinta on kova, eikä sitä välttämättä edes halua tehdä. Ihmistä kun ei voi loputtomiin kohdella kaltoin ja sen jälkeen odottaa tämän suhtautuvan maailmaan ymmärryksellä ja rakkaudella. Sitä sanomaa Jemisin toistaa kerta toisensa jälkeen. Erilaisten ihmisten oikeudenmukainen kohtelu nousee taas kerran vahvaksi teemaksi.

Murtunut maailma ei ole tässä suhteessa kuitenkaan mustavalkoinen tai yksioikoinen. Sen maailma on monisävyinen, eikä siitä ole tunnistettavissa aivan yksiselitteisiä hyviä ja pahoja. No, tiettyjen valtaapitävien tahojen suhtautuminen orogeeneihin tai näiden edeltäjiin on silkkaa pahuutta, mutta yksilötasolla sävyt ovat monipuolisempia.

Koko trilogia ansaitsee vahvan suosituksen. On huikea saavutus voittaa trilogian jokaisella osalla arvostettu kirjallisuuspalkinto, mutta Murtunut maailma on todellakin huikea kokonaisuus. Suomentaja Mika Kivimäki on myös tehnyt hyvää työtä kirjojen parissa, näitä kirjoja on ollut ilo lukea.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...