Joskus voi käydä niin, että mies heittää painavan kiven mereen, mutta se lentääkin satojen metrien päähän. Joskus voi käydä niinkin, että maa alkaa järistä vanhan miehen jalkojen alla. Myös niin voi käydä, että nainen vetää hetken mielijohteesta viirun poppelikepillä maahan, sekä niin, että kottaraiset alkavat seurata alakoulun opettajaa. Koirat, joilla ei ole äänijänteitä, alkavat haukkua. Ja puretusta sukasta tulee loputon kasa sinisiä langanpätkiä.
Niin, ja Pyreneiden vuoristo saattaa myös revetä tarkalleen Ranskan ja Espanjan rajalta. Iberian niemimaa lähtee ajelehtimaan länteen. Kyllä vain, on tämä José Saramagon romaani. Kivinen lautta.
Saramago kirjoittaa taas kerran oudoista tapahtumista omalla viistolla tyylillään. On tämä vain mainio kirja. Harvassa ovat kirjailijat, joiden mielikuvituksen lento yltää Saramagon tasolle. Saramago kertoo suuresta luonnonmullistuksesta niin laajemmalla poliittisella tasolla kuin yksilöiden näkökulmastakin. Samalla kun niemimaa tekee suurta matkaansa törmäyskurssilla kohti Azoreja, tekee viiden ihmisen ja yhden koiran seurue pienimuotoisempaa matkaa kahden hevosen vetämillä vankkureilla. Näkökulman vaihdokset ovat sulavia. Ja vaikka ihmisten pitäisi olla huolissaan koko valtakunnan kohtalosta, he ovatkin huolissaan lähinnä itsestään.
José Saramago on Kivisessä lautassa lähes kepeimmillään, lähimmiksi vertailukohdiksi kelpaavat Elefantin matka ja Oikukas kuolema. Kivinen lautta on kauttaaltaan hieno maaginen kertomus. Suosittelen!