Anu Ojala: Kiusanhenki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yhdeksäsluokkalainen Emilia seurustelee paria vuotta vanhemman Antin kanssa. Hänestä tuntuu, että luokkakaveri Viivi yrittää viedä Antin häneltä ja lisäksi joku tekee kiusaa viemällä tavaroita.

Tämä kirja oli pakko vinkata täällä, koska itselleni se oli positiivinen yllätys. Luulin sen olevan 1990-luvun tyylinen nuortenkirja, joka olisi tylsä tai aikuismaisen opettavaisesti kirjoitettu. Ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi.

Kirja oli koko ajan kiinnostava. Siinä käsiteltiin erilaisia teemoja, eikä mitään tylsistymistä päässyt syntymään. Henkilöhahmot olivat erilaisia, mutta kuitenkin tavallisia nuoria. Kivana lisänä oli tyttöjen talliharrastus. Tämä on siis hyvä kirja tavallisista hevoskirjoista mahdollisesti yli kasvaneille tytöille, jotka eivät kuitenkaan ole unohtaneet hevosia.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...