On vuosi 1950, ja käydään Korean sotaa. Amerikkalainen korpraali Robert Leavitt vie pakolaisia turvaan ja joutuu omien piiritykseen. Muutaman heinäkuisen päivän Leavitt taistelee elämästään ja ajattelee Lola-vaimoa ja juuri noihin aikoihin maailmaan odotettavaa esikoistaan.
Lomittain tämän kanssa kerrotaan heinäkuusta 1959. Kiuru on viittä vaille aikuinen ja Termiitiksi kutsutun vammaisen pojan isosisko. Termiitti on tuo yhdeksän vuotta sitten syntynyt lapsi. Sisarukset, tai sisaruspuolet, elävät tätinsä Nonnin kanssa. Kirjan mittaan perheen historia ja sukulaisuussuhteet selviävät sekä lukijalle että Kiurulle.
Teos on teemoiltaan syvällinen kertomus sodasta ja rakkaudesta, menetyksistä ja uupumisesta, vastuusta ja välittämisestä. Juonitasolla kirja tarjoaa loppua kohden jännitystäkin. Tapahtumien taitteessa on myrsky. Sen voi aistia kauan ennen kuin se tulee, ja kun se tulee, sisarusten menneisyys on kirjaimellisesti huuhtoutua tulvaveteen, myös se helmiäiskahvainen Derringer. Kiurun ja Termiitin matka kuitenkin jatkuu, ja ystävä hyppää samaan junaan.
Päällimmäinen sana, joka kirjan monikerroksisesta kokonaisuudesta pyrkii mieleeni, on huolenpito. Kiuru hoivaa liikuntakyvytöntä ja näkövammaista veljeään, Nonni hoivaa sisarensa lapsia, korealainen tyttö hoivaa perhettään ja haavoittunutta sotilasta. Kirja on myös erilaisuuden suuri ylistys. Kiurun puhe Termiitille on luontevaa ja rakastavaa, ja meille muille hän kuittaa: Ihmiset luulee että Termiitti on sairas, mutta kukaan meistä lapsista ei ikinä ole ajatellut niin.
Moninäkökulmaisen teoksen yksi puhuja on Termiitti. Koska hän oikeasti puhuu vain muutaman ja lähinnä matkitun sanan, kirjailija on luonut hänelle ajattelun kielen. Termiitin kirjallinen puhe on aistivoimaista, mutta visuaalisuuden sijasta auditiivista ja kinesteettistä. On mielenkiintoista, miten kirjoittaja voi välittää lukijalle sellaista tuntemisen ja ajattelun tilaa, josta kirjoittajallakaan ei voi olla omaa kokemusta. Phillipsin luomistyö on tässä(kin) onnistunut.
Jayne Anne Phillips on hieno kirjailija, jonka kaikki kuusi teosta on käännetty suomeksi. Lark and Termite ilmestyi vasta tänä vuonna, ja nyt sekin jo on käännetty — eikä Kersti Juvan tekstissä hoppua huomaa.