Ovat nämä huvittavia, niin pikkuvekarat kuin kirjatkin heistä. Kuviin nämä katselukirjat enemmän perustuvat kuin itse kieleen. Näissä paljonkaan suomentamista. Joten aika vähällä on päässyt tämänkin kirjan suomentaja Rauna Sirola. Eri juttu silloin, kun runonpoljentaan ja loppusointuihin pitäisi päästä, mikä vaatisi jo paneutumista. Tämä ei ole moite Sirolalle, vaan yleishuomio ainoastaan.
Turha siis tässä sanoilla selitellä kuvakirjaa! Pitäisi liittää kirjan piirroksia tähän mukaan, jotta jotain tolkullista tarjottavaa olisi kirjasta teille.
Jännä patu tuo poika. Kyllä sattuu ja tapahtuu! Omien lapsenlapsien kaltainen. Eikä välitöntä vastuuta huoli näistä kantaa. Mukavaa seurata. Rattoisaa seuraa.
Josko edes parilla liitekuvalla yrittäisi valaista tämän terhakan kiukkupussin päivittäisiä rutiineja. Kuten raivoa tai, niin kuin aina lopuksi, rauhaa ja rakkautta, ymmärrystä etenkin:
Hyvä mieli näistä aina jää aikuisillekin, kun pahvikirjan paksut lehdet kiinni laittaa.
Ainoa valittamisen aihe on entinen: miksei näitä originelleja muka kotomaankin tekijöiltä irtoaisi – pitääkö näitä ulkomailta käännellä.
Ihana kirja lapsenlapsia ikävöiville ukeille ja mummeille: helpottaa. 🙂