Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pakina on hyvänmakuinen sana. Se maistuu harmittomalta, hyväntahtoiselta ja hauskalta. Se luo tunnelman jostain vanhanaikaisesta, kultareunuksin kehystetystä ihannemaisemasta, jota oikeasti ei ole ollutkaan. Pakinaa määrittää ironinen pohjavire, jossa kirjoittaja laittaa usein itsensäkin naurunalaiseksi. Vaikka pakina on lähtökohtaisesti sanomalehtien vakiotäytettä ja siten foorumi ajankohtaisten asioiden pohdiskeluun, osaavat parhaat pakinoitsijat kirjoittaa sellaisia ajattomia luomuksia, joiden pariin voi mielihyvin palata vielä vuosikymmenienkin jälkeen. Yksi näistä kärkinimistä oli Aapeli.
Simo ”Aapeli” Puupponen oli sodanjälkeisen ajan tuotteliaimpia pakinoitsijoitamme. Hän kirjoitti sanomalehtiin ja radioon ollen sangen suosittu aina kuolemaansa asti. Vain 51-vuotiaana kuolleen Aapelin viimeiseksi teokseksi jäi postuumisti julkaistu hurmaava kokoelma Kissa, kissa, kissa (1967).
Aapelilla oli repertuaarissaan vakiohahmoja kuten Hermanni Hulukkonen ja vaimonsa Eveliina Saparokankaalta. Hermanni Hulukkosesta Aapeli sanoo teoksen riemastuttavassa hakemistossa että hän tietää mitä tekee eikä sen vuoksi tee paljon mitään. Enimmäkseen Aapeli kirjoittaa arkisista tapauksista ja tavoista, pienistä huomioista ja yksityiskohdista. Pakinan aiheena voi olla vaikkapa kuinka kiittämättömän naapurin saa kerrankin hyvälle tuulelle, tai kuinka koira nielaisee kallisarvoisen korvakorun. Ja kuten kirjan nimikin lupailee, myös kissapakinoita on mukana, mikä ilahduttakoon kaikkia eläinrakkaita.
Aapeli on edelleen hauska, terävä, viisaskin. Pakinoissa on mukavia yllätyskulmia ja monia muita kirjallisia temppuja, jotka osoittavat Aapelin erittäin taitavaksi kynäniekaksi. Suosittelen tutustumaan!
