Tuula Korolainen ja Christel Rönns: Kissa Killi ja joulukummitus

Kissa Killi ja joulukummitus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kissa Killi ja joulukummitus tarjoaa taas tunnekasvatusta, tällä kertaa jouluisella teemalla. Joulu lähestyy ja pinna kiristyy Kissa Killin perheessä. Isä äksyilee Killille joulutorilla, kotona hermot kiristyvät tavaroiden katoamiseen, eikä Killille tunnu riittävän aikaa eikä huomiota. Kun joulukuusi kaatuu keskellä yötä, katastrofi on lähellä.

Killi ei saa enää nukuttua, vaan lähtee ritarimiekan ja taskulampun kanssa tutkimaan tilannetta – ja niinhän se joulukummitus löytyy ja paljastuu, mihin tavarat katosivat. Joulun mysteeri saa oivan selityksen.

Kissa Killi ja joulukummitus on mainio kirja, siinä missä sarjan aiemmatkin osat. Ne ovat oivallista tunnekasvatusta, sillä kirjan temperamenttisessa kissaperheessä tunteet räiskyvät koko skaalalla. Lapsilukijakin oppii kenties tunnistamaan paremmin omia tunteitaan.

Tekijöiden yhteistyö toimii: Tuula Korolaisen tekstit ovat hyviä ja miellyttäviä ääneenluettavia, Christel Rönnsin upea kuvitus tekee kirjasta todellista silmänruokaa. Oivallinen joulukirja!

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...