Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kiskojen kaiku on hämmentävän tarkkanäköinen kuvaus lapsen silmin isovanhempien elämästä, johon lukijan on helppo samastua itsekin.
Sinikalla on Tienristin Taava ja Matteus ja sitten on Asemamummo ja Toivopappa. Heidän luonaan Sinikka vuorottelee ja tarkkailee elämää. Elämää, joka ei ole sellaista auvoista, kuin yleensä kuvitellaan lapsen elämän olevan. Sinikka huomaa aikuisten välisen kitkan ja kritiikin.
Sukupolvien väliset mielipiteet ja jokaisen oikeassa oleminen korostuvat nimenomaan vierekkäisissä polvissa. Isovanhemmat kitisevät lapsilleen ja he taas omille lapsilleen. Tuntuu, että kellään ei ole kovin lämpimiä välejä. On odotuksia, joita yritetään täyttää. On asioita, joita on tapahtunut ja joiden vuoksi kannetaan kaunoja. Sinikka on hyväksytympi isovanhempiensa silmissä.
Mervi Pakkanen kertoo tapahtumia juuri niin lapsinäkökulmasta, että kuolema ja erimielisyydetkin näyttäytyvät vähän lempeämmin, mutta rivien välistä voi lukea loput. Rivien välissä on todella tilaa, sillä tämä kirja on erittäin lukijaystävällinen hyvinkin löyhällä fontilla.
Välillä Sinikka todella pohtii ja päästää ajatuksensa valloilleen, mutta kukapa ei. Ne rönsyilevät mietteet tiivistävät tarinaa ja antavat lukijallekin aihetta muistella omaa lapsuuttaan, sen koukeroita ja sitä, oliko aina auringonpaistetta.
Tykkäsin kirjan fiiliksestä ja oli kuin olisin kulkenut Sinikan mukana käsikädessä koko kirjan pituisen matkan. Voin suositella kirjaa ihan kenelle tahansa, joka haluaa muistella omaa lapsuuttaan ja isovanhempiaan.
