Katinka Sarjanoja: Kisälli

Kisälli

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Katinka Sarjanoja on aikaisemmin kirjoittanut Korpinlaulu-fantasiatrilogian. Nyt vuorossa on nuortenkirja, jonka Sarjanoja julkaisee omalla Voikukka-kustantamollaan. Kisälli on fantasian ja scifin sekoitusta: maailmassa on fantasiakirjallisuuden taikuutta ja hirviöitä, mutta toisaalta tapahtumat sijoittuvat johonkin epämääräiseen dystopiatulevaisuuteen.

Kirjan päähenkilö on Corde, joka valmistuu koulusta ja aloittaa ammattiopintonsa. Hänen osansa on selvä: tässä maailmassa lapset saattavat saada vapauden valita osansa, mutta voi myös olla, että kohdalle osuu musta pinni, joka johtaa vartijakisälliksi. Vartijat ovat halveksittuja ja kammottuja tappajia ja sotilaita, tai siltä asia ainakin muiden silmissä näyttää.

Koulutuksessa Cordelle alkaa kuitenkin vähän kerrassaan paljastua maailmasta kaikenlaista, mitä muut kuin vartijat eivät niin tiedä – esimerkiksi se, mikä on se varsinainen uhka, jolta vartijat ihmisiä suojelevat. Toisaalta vartijantoimen hinta on kova, kuten arveltiin: vartijakoulutuksessa alkaa esimerkiksi pikkuhiljaa unohtamaan entisen elämänsä.

Vartijoiden maailmasta paljastuu nopeasti kaikenlaista salaperäistä ja uhkaavaa. Kirjassa isoimmat juonikuviot pääsevät vasta alkuun: tämä on useampiosaisen sarjan avausosa. Tarina jää kesken. Kirjan maailma herättää kiinnostavia kysymyksiä. Pidän siitä, miten Sarjanoja maailmaa avaa. Alussa ei ole hirveää infodumppausta, vaan maailman yksityiskohdat avautuvat vähän kerrassaan.

Pidin myös siitä, miten Kisällin maailma on iloisesti ja välinpitämättömästi queer: kaikki vaikuttavat panseksuaaleilta, ilman että asiasta tehdään numeroa. Corden sukupuolikin jätetään sen tarkemmin määrittelemättä, lukija voi tulkita sen miten haluaa. Itse löysinkin Kisällin kiitos Finnconin queeria spefiä käsitelleen paneelin, jossa Sarjanoja oli puhumassa.

Tällaiselle näin raikkaalle pienkustantamon tuotteelle on ilo suoda lisänäkyvyyttä. Toivottavasti tarina saa jatkoa mahdollisimman pian ja saan tietää, mitä tässä oikein tapahtuu.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...